Tuuli, Tuulia, Hilda

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kimi haluaa lapsia - mutta ei vielä

Kimi Räikkösen päämaja tämän viikonlopun ajan on McLarenin formulatallin loistelias "kommunikaatiokeskus". Siinä ei ole nyt kuin yksi vika: vieraat puuttuvat.

Brittitalli ei ole juuri nyt kovinkaan kuuma, Renault ja Ferrari ovat. Niiden ässät Fernando Alonso ja Michael Schumacher johtavat MM-pisteissä ja vetävät ruuhkahuipun puoleensa. Muut jäävät nuolemaan näppejään.

Tämä ei Räikköstä kuitenkaan vaivaa. Mitä vähemmän toimittajia ja muuta hässäkkää, sitä paremmin Kimi viihtyy.

Liekö syy sitten rauhallisemmassa ilmapiirissä, mutta IS Urheilun haastattelussa Räikkönen on rento ja sujuvasanainen - suorastaan miellyttävä. Tv-kameroiden edessä nähtävä tympeys, monotonisuus ja harhaileva katse ovat tiessään.

Kimi pitää
lapsista

Hän suostuu jopa raottamaan yksityisyyttään edes hiukan. Käy ilmi, että lapsista pitävä mies on ajatellut perheen perustamista vaimonsa kanssa, mutta he ovat päättäneet vielä odottaa.

- Jossain vaiheessa elämään haluan ilman muuta lapsia. Olen mä vielä sen verran nuori (26-vuotias), että varmaan ihan vielä ei ole aika.

- Tykkään lapsista, mutta nyt niiden kanssa olisi hiukan hankalaa, koska joutuisin olemaan niin paljon erossa heistä.

Näyttää kuitenkin siltä, että Kimi ei aio odottaa kilpauransa loppuun. Hän ei usko formulamyyttiin, jonka mukaan vauvan syntymän jälkeen isän riskinottokyky laskee ja vauhti hyytyy.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. 6

    Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle Kaarinassa – kaksi pariskuntaa loukkaantui

  7. 7

    Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

  8. 8

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  9. 9

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  10. 10

    Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  6. 6

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  10. 10

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. Näytä lisää