Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

ANAlyysi: ManU jyrää yhä

Pelkästään tulosten valossa Valioliigan viikonlopun kierros oli hyvä Manchester Unitedille, Liverpoolille ja Aston Villalle. Chelsea - Arsenalista puhumattakaan - alkaa menettää tuntumaa kärkipään kamppailuun. Jotenkin on kuitenkin vaikea välttyä ajatukselta, että mestaruustaistelussa on nyt enää yksi suosikki ylitse muiden.

En halua lainkaan vähätellä Aston Villaa. Martin ONeill on saanut joukkueensa pelaamaan erinomaisesti ja tasaisesti. Nykymenolla Aston Villa nappaa paikan ainakin Mestarien liigan karsinnoissa, mutta mestaruuteen saakka ei joukkueen oikein jaksa uskoa yltävän.

Liverpool on Manchester United ykköshaastaja edelleen, mutta parhaalla tahdollakaan ei voi sanoa joukkueen vakuuttaneen. Fernando Torres on pelastanut kaksi elintärkeää voittoa, mutta Steven Gerrardin puuttuminen näkyy ja aika erikoinen oli Rafael Benitezin ryhmityskin lauantaina. Onni on viime peleissä ollut Liverpoolin puolella, mutta sekään ei ikuisesti jatku.

ManU sen sijaan pelaa suorastaan pelottavan selkeästi mestarin elkein. Sunnuntain 1-0-vierasvoitto West Hamista oli juuri sellainen esitys, jota mestarilta voi odottaakin. Ja kun eniten tarvitaan, niin nousee vanha sotaratsu Ryan Giggs vielä esille ja ratkaisee pelin komealla yksilösuorituksellaan. Itseluottamus on Sir Alexin miehistöllä todella korkealla.

Ihan ei kannata kuitenkaan mestaruuspalkintoa vielä alkaa postittamaan Old Traffordille. ManUn ja Liverpoolin kohtaaminen maaliskuussa tulee olemaan varmasti todellinen kulminaatiopiste. Jos ManU siitä pelistä voiton vie, niin ainakin tämän hetken tiedolla on aika vaikea nähdä, että mestaruus enää muualle lipsahtaisi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

  8. 8

    Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

  9. 9

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  10. 10

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää