Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Hämäläinen uskoo päihittävänsä Kokkilan

Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen kertoi eilen Armeniassa muutamia hyviä uutisia.

Euroopan jalkapalloliiton Uefan avustuskomitea, jonka puheenjohtaja Hämäläinen on, päätti toissa viikolla jatkaa ns. Hattrick-ohjelmaa vuosien 2008-2012 ajaksi. Suomelle on vuosina 2005-08 tullut ja tulossa yhteensä 3,5 miljoonaa Sveitsin frangia tekonurmien ja minikenttien rakentamiseen. Jatko tietää vähintään vastaavankokoista pottia Suomi-futikselle vuosiksi 2008-12. Lisäksi Suomelle on tulossa 1,2 miljoonan Sveitsin frangin ekstrabonus vuosille 2007-08.

- Se on asia, jolle kannattaa kaikkien taputtaa karvaisia käsiään, Hämäläinen kommentoi.

Sitten puhe kääntyikin luontevasti parin viikon päässä olevaan Palloliiton liittokokoukseen ja puheenjohtajavalintaan.

Hämäläinen, 67, vahvisti olevansa halukas jatkamaan vielä kolme vuotta liiton johdossa. Työintoa riittää, ja myös kotiväen tuki on jatkon takana.

- Inkeri -muijakin on muuttanut mieltään, Hämäläinen heitti.

Hän listasi nopeasti puheenjohtajakautensa saavutuksia: harrastajamäärä on noussut 110000 lisenssipelaajaan, naisten maajoukkue on saavuttanut menestystä, miesten maajoukkueen peräsimeen on saatu kaapattua Roy Hodgson ja Teuvo Holopaisen seuraajaksi pääsihteeriksi Kimmo J. Lipponen Nokian johdosta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  10. 10

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  5. 5

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  6. 6

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  10. 10

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Viranomaisvahvistus: Imatran ampumavälikohtauksessa kolme kuolonuhria

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää