Torsti

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ortopedi kertoo: Näin Beckhamin leikkaus sujui - katso kuvat ja video!

David Beckhamin akillesjänneleikkaus onnistui hyvin. Operaatio kesti vajaan tunnin. Leikkauksen sujumisesta kertoi operaation tehnyt suomalaiskirurgi Sakari Orava.

- Sain luvan kertoa, että Beckhamin akillesjänne oli kokonaan poikki, ja se korjattiin, ortopedi Sakari Orava sanoi STT:lle.

David Beckham, 34, oli tiukkailmeinen ja vaikutti huonotuuliselta Suomeen saavuttuaan. Oravan mukaan potilas on nyt kuitenkin hyvällä tuulella.

- Tullessaan hän oli väsynyt ja hieman masentunut. Hän ei ollut nukkunut paljon, koska jalassa oli ollut kipuja, Orava sanoo Turun Sanomissa.

Leikkaus alkoi kello 18 jälkeen ja sujui odotettua nopeammin. Orava arvioi ennen leikkauksen alkua, että se kestäisi noin puolitoista tuntia.

Beckham on yön yli Turussa lääkärikeskus Mehiläisessä, ja jatkosta keskustellaan huomisaamuna.

Oravan mukaan Beckham pääsee pois hoidosta mahdollisesti keskiviikkona.

IS:n tietojen mukaan Beckhamin yksityisyyden takeena sairaalassa on hänen oma turvamiehensä, joka vartioi megatähden yksityishuoneen ovea.

Sadat fanit ottivat Beckhamin vastaan, kun tähti saapui Suomeen akillesjänteen leikkaukseen.

Tähti siirtyi lentokentältä tumman auton kyydissä Mehiläiseen.

Beckham saapui Suomeen Milanosta yksityiskoneella. Hän laskeutui Turun lentokentälle.

Beckham lähti Principe di Savoia -hotellista lentokentälle isänsä kanssa, mutta ei puhunut tiedotusvälineille.

Kotisivuilleen Beckham kirjoitti ennen Suomeen saapumistaan seuraavan viestin:

- Hei kaikki, olen matkalla Suomeen tapaamaan spesialistia. Olen poissa tolaltani, mutta haluan kiittää kaikkia kannustusviestejä lähettäneitä. Toivon, että toivun nopeasti täyteen pelikuntoon.

AC Milanissa pelaava jalkapallotähti loukkaantui sunnuntaina ottelussa Chievo Veronaa vastaan aivan pelin viime minuuteilla. Beckhamin akillesjänne repesi tilanteessa.

Samalla todennäköisesti repesi myös aukko Englannin MM-joukkueen keskikentälle, sillä on epätodennäköistä, että Beckham toipuu ajoissa keskuussa järjestettävään turnaukseen.

- Meidän täytyy odottaa tarkempia tuloksia, mutta näyttää siltä, että hän on ulkona turnauksesta, sanoo Englannin valmentaja Fabio Capello maanantaina.

KATSO:Näin Beckham leikattiin - katso graafi!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. 6

    Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

  7. 7

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  8. 8

    Nämä Suomen miehet hyökkäävät MM-kultajahtiin 15 kilometrillä!

  9. 9

    Poliisi selvittää erikoista rikossarjaa: Mies aiheutti mittavia vahinkoja autoille ja kiinteistöille Etelä-Helsingissä

  10. 10

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  2. 2

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  3. 3

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

  10. 10

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  2. 2

    Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

  3. 3

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  4. 4

    Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

  5. 5

    Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

  6. Näytä lisää