Enni, Enna, Eini

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomelle viisi mitalia pöytälätkän MM-kisoissa

Suomen maajoukkue jatkoi menestystään pöytälätkän MM-kisoissa. Suomi sai Moskovassa pelatuissa kisoissa peräti viisi mitalia.

Suomen tähti oli 16-vuotias Roni Nuttunen. Nuttunen voitti sekä avoimen, että nuorten sarjan. Huikeassa Suomi-Venäjä taistelussa jo kaiken muun tällä kaudella voittanut Nuttunen kukisti isäntämaan Aleksei Zakharovin.

- Unelmien täyttymys. En aluksi uskonut, että pärjäisin, mutta sitten peli alkoi kulkemaan. Nyt taukoa pöytälätkästä ja rentoutumista. Pokaali viedään juhannuksena saunaan. Ja Nuttunen juhlii rankasti, mestari toteaa.

Joukkuekilpailussa Suomi puolusti kahden vuoden takaista mestaruuttaan. Tällläkin kertaa finaalivastustaja oli Ruotsi. Tällä kertaa pöytälätkäleijonat olivat yhtä epäonnisia kuin kiekkoleijonat niin usein Ruotsia vastaan.

Suomi teki aivan ottelusarjan lopussa liian nopean maalin. Alle kolmen sekunnin maaleja ei pöytälätkässä. Videotarkastuksessa maali syntyi ajassa 2,88 sekuntia. Näin sarja ei mennyt jatko-otteluun, vaan mestaruus meni Ruotsiin.

Naisten joukkueessa Minerva Martiskainen sai tuplahopeaa. Hän jäi naisten sarjan hopealle isäntämaan Alexia Belavinaa vastaan. Toinen hopea tuli, kun Suomen naiset ottivat joukkuekilpailun hopeaa häviten Venäjälle.

Suomi oli kisojen mitalitaulukon ykkönen kahdella kullalla ja kolmella hopealla. Kymmeninsiin MM-kisoihin osallistui lähes 150 pelaajaa 20 maasta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Finnkino myydään Kiinaan

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. 6

    Lähteet: Näin Trump aloittaa viikkonsa – määrää vapaakauppasopimukset uudelleen neuvoteltaviksi

  7. 7

    Tässä ovat Tanssii tähtien kanssa -kilpailijat – mukana Musta Barbaari ja Eevi Teittinen

  8. 8

    Syyte: hampurilaisketjun toimitusjohtaja kahmi 1,8 miljoonaa – veti jopa päiväkassat liiveihinsä ja suunnitteli muuttoa Australiaan

  9. 9

    Punttisalilta päivää! Marit Björgenistä julki hätkähdyttävä hauiskuva – huippuiskussa MM-Lahtea varten

  10. 10

    Kiinni jääneen sarjahukuttajan tunnelmat: ”Pettynyt, pahoillaan ja yllättynyt” – aikoo valittaa hovioikeuteen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  2. 2

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  3. 3

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  4. 4

    Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

  5. 5

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

  8. 8

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  9. 9

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  10. 10

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  5. 5

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  6. 6

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  7. 7

    Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

  8. 8

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  9. 9

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  10. 10

    Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

  2. 2

    Finnkino myydään Kiinaan

  3. 3

    Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

  4. 4

    Ali Jahangirin käytös Tanssii tähtien kanssa -julkistuksessa hämmästytti: ”Pitäkää tunkkinne”

  5. 5

    Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

  6. Näytä lisää