Sampsa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tappiosta jäi Jarkko Niemiselle paljon hyvää

Jarkko Niemiselle jäi paljon hyvää käteen eilisestä ottelusta Wimbledonin keskuskentällä, vaikka kotiyleisön suosikki Tim Henman dramaattisen taistelun voittikin 3-6, 6-7 (5-7), 6-4, 7-5, 6-2.

- Pystyin pelaamaan koko ottelun tasaisen vahvasti. Minulla oli tunne, että hallitsin peliä neljä erää. Viidennessä erässä Henman paransi syöttöjään sekä peliään ja tilanne muuttui, Nieminen kertasi kolme ja puoli tuntia kestänyttä otteluaan.

- Harmittaa, sillä olisin voinut voittaa ottelun kolmessa tai neljässä erässä. Voitto oli kiinni lopulta vain parista pallosta, Nieminen totesi.

Plussan puolelle hän laski se, että pääsi ensimmäisenä suomalaisena pelaamaan Wimbledonin keskuskentälle.

- Olihan se mieletön. Keskuskenttä on maailman tennispyhättö. En ole koskaan aikaisemmin käynyt kentällä edes katsojana, joten lämmitellessä yritin katsoa ympärilleni.

Myös ykkössyötön kulkeminen lämmitti mieltä. Erityisenä plussana oli se, että nyt Niemisen peli kulki myös ruoholla, vaikka hän onkin parhaimmillaan massalla.

- Peli sujui mainiosti jo harjoituksissa ja samalta tuntui itse ottelussa. Olo tuntui kotoisalta. Syöttöjeni parantuminen auttaa tietysti, sillä ruoholla syötöillä on isompi merkitys kuin massalla.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  4. 4

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  7. 7

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  8. 8

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  9. 9

    X Factor -finalisti Matt Terry aiheutti fanimylläkän – brittilehden paljastus: Tuotantoyhtiö puoltaa Mattin voittoa

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  6. 6

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  7. 7

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  8. 8

    Patrik Laine syö legendoja aamupalakseen – tämä kuva tekee hänelle kunniaa

  9. 9

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  10. 10

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  3. 3

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  4. 4

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. Näytä lisää