Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Usain Bolt aikoo tuplata Pekingin olympialaisissa

Usain Bolt ei enää epäröi Pekingin olympialaisten matkavalintojen suhteen. New Yorkin sadan metrin ME-juoksun jälkeen jamaikalainen vakuutti juoksevansa Pekingissä 100 ja 200 metriä.

- Juoksen olympialaisissa ilman muuta sata metriä, Bolt tuumi New Yorkin juoksun jälkeen.

Bolt, 21, on viime vuodet tunnettu 200 metrin erikoismiehenä. Hän oli vuosi sitten Osakan MM-kisoissa toinen ja pudotti kesän mittaan ennätyksensä 19,75:een.

New Yorkissa syntynyt pikamatkan ME 9,72 varmisti kuitenkin, että sata metriä kuuluu elokuisissa olympialaisissa Boltin ohjelmaan ensi kertaa hänen urallaan arvokisatasolla.

- Tuplaan ilman muuta. Nyt täytyy vaan keskittyä tekemään 200 metrin erikoisharjoittelua. Sitä en ole toistaiseksi kovin paljon tehnyt, Bolt sanoo.

Boltin mukaan mukaan olympiavoitto on hänen arvoasteikossaan ehdoton ykköspalkinto.

- Ei näiden kahden välillä voi tehdään mitään vertailua. Vain olympiavoitolla tai maailmanmestaruudella on merkitystä, Bolt vertasi ME-tulosta ja arvokisavoittoa.

- Jos joku pinkaisee huomenna paremman ajan kuin minä, en ole enää maailman nopein mies. Jos olet olympiavoittaja, muiden on odotettava neljä vuotta voidakseen haastaa sinut.

Startti kohentunut

Sata metriä Bolt on ottanut tänä vuonna ohjelmaansa valmentajansa Glen Millsin esityksestä. Tavoitteena on nopeuden parantaminen. Tulokset puhuvat puolestaan. Boltin kevään kolme viimeistä satametristä ovat kulkeneet huippuajoin 9,76-9,92 ja 9,72.

Pitkäkoipinen Bolt on parantanut erityisesti lähtöään, jossa jamaikalaisen mukaan niin hänellä kuin lajin hallitsevalla amerikkalaisella maailmanmestarilla Tyson Gayllä on vielä kehittämisen varaa.

- Me olemme Tysonin kanssa onnettomia starttaajia. Olen tehnyt sen eteen rajusti töitä. Olin nyt todella yllättynyt, että pääsin niin hyvin liikkeelle, Bolt muisteli New Yorkin juoksua.

Boltin seuraava kilpailu kesäkuun 12. päivä Tshekin Ostravassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  10. 10

    Mark Selby löi Ronnie O’Sullivanin hurjassa snookerfinaalissa – ystävää kohdannut tragedia mursi mestarin kyyneliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää