Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Nuoren urheilijan traagisen kuoleman syyt selvillä

"Suhteellinen kokemattomuus" haastavista radoista oli kuolemansyyntutkijan raportin mukaan suurimpia syitä georgialaisen ohjaskelkkailijan Nodar Kumaritashvilin kuolemaan Vancouverin olympialaisten avajaispäivänä helmikuussa.

Pitkään odotettu raportti julkaistiin tiistaina 235 vuorokautta Kumaritashvilin kuoleman jälkeen.

Raportin mukaan tapahtuma oli onnettomuus, ja Kumaritashvili kuoli heti suistuttuaan radalta 145 kilometrin tuntivauhdissa päin metallitolppaa. Brittiläisen Kolumbian osavaltion kuolemansyyntutkijan Tom Pawlowskin mukaan Whistlerissä sijaitsevan kelkkaradan turvallisuuteen on syytä perehtyä vielä perusteellisemmin.

Whistlerissä ei kilpailla tällä kaudella ohjaskelkkailun maailmancupia. Rattikelkkailussa ja skeletonissa radalla kilpaillaan tänä syksynä. Kaudella 2011-2012 Whistler isännöi myös ohjaskelkkailun maailmancupia ja vuonna 2013 MM-kilpailut.

Ei yhtä syytä

Pawlowski kertoo raportissaan myös, että Kansainvälinen ohjaskelkkailuliitto FIL oli huolissaan vauhdikkaan olympiaradan vaaroista jo vuosi ennen olympialaisia. Liiton puheenjohtaja oli mm. lähettänyt radan suunnittelijalle kirjeen, jonka mukaan laskelmat huippunopeudesta olivat virheellisiä.

- Kirjeen mukaan erinomaisesti viimeistelty jääpinta antoi suurimmalle osalle urheilijoista mahdollisuuden pärjätä äärimmäisessä vauhdissa, mutta väitti myös, että tietyn rajan ylittäminen olisi täysin kohtuuton vaatimus urheilijoille, Pawlowski kirjoitti.

Vancouverin olympiajärjestäjät olivat tietoisia FIL:n huolesta, mutta kokivat kuolemansyyntutkijan mukaan kohteeksi ennemmin seuraavien talvikisojen järjestäjät Sotshissa. Myös urheilijat havaitsivat Whistlerin radalla vaaratekijöitä.

Kuolemansyyntutkijan raportin mukaan radalla sattui kaikkiaan 77 onnettomuutta, joista yhdeksän johti eriasteisiin vammoihin.

Pawlowskin mukaan korkeampi reunus ei välttämättä olisi vähentänyt onnettomuuksia tai estänyt Kumaritashvilin kuolemaa.

- Ei ehkä ole mahdollista löytää yhtä ehdottoman varmaa syytä tai edes selvästi erotettavaa syiden joukkoa, joka olisi johtanut tapahtumaan, Pawlowski sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  4. 4

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  7. 7

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  8. 8

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  9. 9

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  10. 10

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  3. 3

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  4. 4

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää