Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ilkka Pikkarainen ja HIFK juhlivat lauantaina

Nilkkavammasta toipuneen Ilkka Pikkaraisen paluu HIFK:n kokoonpanoon on ollut tehokas: hyökkääjä on tehnyt yhdeksässä ottelussa tehot 4+2.

- Täytyy olla tyytyväinen, sillä on ollut hienoa päästä taas pelaamaan. Alkukauden istuminen katsomossa oli tosi v-mäistä, kun joukkueen pelikään ei kulkenut.

Pikkarainen loukkaantui heti kauden ensimmäisessä ottelussa. Sen jälkeen hän oli sivussa kuudestatoista pelistä, joiden aikana HIFK:n ympärillä kohisi melkoisesti.

- Olen yrittänyt miettiä vain jääkiekkoon liittyviä asioita, Pikkarainen paaluttaa.

- Kolmen pisteen voittoja olisi saanut tulla tällä kaudella enemmän. Emme ole pystyneet kääntämään voitoiksi tiukkoja pelejä, kuten esimerkiksi viime matsia.

Kärpät voitti HIFK:n torstaina rangaistuslaukauskisan jälkeen 3-2. Lauantaina joukkueet kohtaavat uudelleen Helsingissä, kun HIFK pelaa 110-vuotisjuhlaottelunsa.

- Tosi hieno päivä tulossa, toivottavasti on tupa täynnä ja hyvä tunnelma. Samaa joukkuetta vastaan on taas kiva pelata, se on vähän kuin playoffeissa. Torstain ottelu oli aika fyysinen, joten nyt tietää ketä taklata, Pikkarainen naurahtaa.

- Ylivoimalla olemme olleet tehottomia. Siihen pitää saada parannusta.

  • HIFK

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  4. 4

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  5. 5

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  8. 8

    Suomen MM-yllättäjän valmentaja sairastui kuolemanvakavasti, lähetti ohjeita syöpäosastolta – ”Jotainhan siellä oli tehtävä”

  9. 9

    Haavoittunut sotamies napattiin vangiksi taistelussa 1944 – leirillä Neuvostoliitossa selviytymiskeinot olivat karmeat

  10. 10

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  10. 10

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  2. 2

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  3. 3

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  4. 4

    Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

  5. 5

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni kiusallisesta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  6. Näytä lisää