Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jarkko Nieminen toiselle kierrokselle Australian avoimissa

Tennispelaaja Jarkko Nieminen aloitti kauden ensimmäisen arvoturnauksen Australian avoimen kilpailun yskähdellen maanantaina Melbournessa. Nieminen voitti kanadalaisen Frank Dancevicin erin 3-2 (6-3, 6-1, 5-7, 2-6, 6-1).

Keskiviikkona Nieminen kohtaa toisella kierroksella yhdysvaltalaisen Jesse Levinen.

Niemisen ja Dancevicin ottelu oli kolmijakoinen. Nieminen hallitsi kamppailun alkua ja siirtyi helpohkosti erissä 2-0-johtoon. Kolmannessa erässä Dancevic alkoi ottaa riskejä, ja kun Niemisen vire toviksi herpaantui ja kanadalainen alkoi onnistua, ottelu oli tuota pikaa tasan 2-2.Viidennessä erässä Nieminen onnistui ryhtiliikkeessään täydellisesti. Hän aloitti erän syötönmurrolla ja päätti sen syötönmurtoon. Kolmas ottelupallo toi ratkaisun.

- Kaksi ensimmäistä erää olivat minulta tosi hyvää tennistä, Nieminen arvioi.Dancevicin kolmannen erän rytminvaihtoa Nieminen osasi jopa odottaa.

- Hänellä ei ollut mitään hävittävää, joten hän muutti taktiikkaansa ja riskeerasi, Nieminen kertoi.

Niemiselle kävi kolmannessa ja neljännessä erässä kuin muistoissaan elävälle reliikille.

- Pelasin liian passiivisesti ja päästin hänet mukaan otteluun. Minulla oli vaikeuksia, en pystynyt enää murtamaan hänen syöttöjään.

Kolmannessa erässä tilanteessa 5-6 Nieminen pelasi huonosti, ja yhtäkkiä hän tajusi hävinneensä erän.

- Hän ei enää epäonnistunutkaan.

Herpaantuminen piti Niemistä vallassaan myös neljännessä erässä.

- Hän pelasi entistä aggressiivisemmin, ja minä oli edelleen vaisu.

Viidennessä erässä Nieminen ammensi tajunnastaan esiin tukun myönteisiä ajatuksia ja rymisteli selkeään voittoon.

- Viidennessä erässä ajattelin, että nyt riittää. Tiesin, että minun on pelattava kuten oli pelannut ensimmäisessä ja toisessa erässä.

- Sanoin itselleni, että tätä en häviä.

Vaikka ottelu venyi viiteen erään, Niemistä se ei ehtinyt väsyttää.

- Ei se ollut fyysisesti kovinkaan vaativa ottelu. Sen se näytti, että olen henkisesti vahva. Tuntuu mukavalta aloittaa turnaus tällä lailla, Nieminen arvioi.

Keskiviikon vastustajastaan Jesse Levinestä Niemisellä on jonkinlainen kuva. Kuin sattumalta Nieminen seurasi Levinen pelaamista Aucklandin turnauksessa viime viikolla.

- Tiedän, miten hän pelaa. Hän on pienikokoinen ja nopea tulevaisuuden lupaus, Nieminen kertoi.Levine löytyy ATP-listalta sijalta 170.

- Hän saattaa olla parempi kuin mitä ranking kertoo.

Tulokset

Melbourne:Australian avoin kilpailu, kauden arvoturnaus 1/4 (pelaajan sijoitus suluissa):Kaksinpelin 1. kierrosta:Miehet: Jarkko Nieminen Suomi (24)-Frank Dancevic Kanada 6-3, 6-1, 5-7, 2-6, 6-1, Paul-Henri Mathieu Ranska (23)-Victor Hanescu Romania 6-1, 7-6 (7-4), 6-2, Ivo Karlovic Kroatia (20)-Jamie Baker Britannia 6-4, 6-4, 6-7 (1-7), 6-4, Gilles Simon Ranska (28)-Bobby Reynolds USA 4-6, 6-4, 6-2, 6-7 (3-7), 6-4, Tommy Robredo Espanja (11)-Mischa Zverev Saksa 4-6, 2-6, 7-6 (7-2) 6-4, 7-5, Igor Andrejev Venäjä (31)-Andrei Pavel Romani 5-7, 6-2, 7-6 (7-4), 6-3, Jesse Levine USA-Martin Vassallo Arguello Argentiina 6-1, 7-5, 6-1, Andy Roddick USA (6)-Lukas Dlouhy Tshekki 6-3, 6-4, 7-5, Jo-Wilfried Tsonga Ranska-Andy Murray Britannia (9) 7-5, 6-4, 0-6, 7-6 (7-5), Guillermo Garcia-Lopez Espanja-Juan Ignacio Chela Argentiina (18) 6-4, 6-2, 1-6, 6-2, Nikolai Davydenko Venäjä (4)-Michael Llodra Ranska 7-5, 7-5, 6-3, Richard Gasquet Ranska (8)-Nick Lindahl Australia 6-0, 6-1, 3-6, 6-2, Mihail Juzhni Venäjä (14)-Mathieu Montcourt Ranska 6-0, 6-2, 7-6 (7-3), - Nieminen kohtaa keskiviikkona toisella kierroksella Levinen.Naiset: Serena Williams USA (7)-Jarmila Gajdosova Australia 6-3, 6-3, Justine Henin Belgia (1)-Aiko Nakamura Japani 6-2, 6-2, Jelena Jankovic Serbia (3)-Tamira Paszek Itävalta 2-6, 6-2, 12-10, Victoria Azarenka V-Venäjä (26)-Akgul Amanmuradova Uzbekistan 6-2, 7-5, Tatiana Golovin Ranska (13)-Stephanie Cohen-Aloro Ranska 6-1, 4-6, 6-3, Shahar Peer Israel (17)-Renata Voracova Tshekki 6-2, 2-6, 6-0, Jelena Dementjeva Venäjä (11)-Tzipora Obziler Israel 6-2, 6-2, Jelena Vesnina Venäjä-Julia Vakulenko Ukraina (32) 6-4, 1-6, 6-4, Amelie Mauresmo Ranska (18)-Tatiana Poutchek V-Venäjä 6-7 (6-8), 6-0, 6-0, Patty Schnyder Sveitsi (15)-Lilia Osterloh USA 6-3, 6-3, Maria Sharapova Venäjä (5)-Jelena Kostanic Tosic Kroatia 6-4, 6-3, Nicole Vaidisova Tshekki (12)-Ioana Raluca Olaru Romania 6-3, 6-0, Ai Sugiyama Japani-Vera Zvonareva Venäjä (23) 6-3, 1-1 luovutus, Francesca Schiavone Italia (25)-Emile Loit Ranska 6-3, 7-6 (7-5), Virginie Razzano Ranska (30)-Ashley Harkleroad USA 6-3, 7-5.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. 6

    MM-Lahden kohuhiihtäjän tarinassa yllättävä käänne: ministerin mukaan urheilijan kohtelusta valitus

  7. 7

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  8. 8

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Epäillyn murhaajan hyytävät sanat tallentuivat teiniuhrin kännykkään – poliisi julkaisi videon: ”Mäkeä alas, mäkeä alas”

  3. 3

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  4. 4

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  5. 5

    Suomalaisnuorukainen kuoli laskettelureissulla Alpeilla – putosi rotkoon päivää ennen 18-vuotispäivää

  6. Näytä lisää