Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tuuli tuiversi, "Valkoinen hai" hallitsi Britannian avoimissa

Tuuli kiihtyi entisestään golfin Britannian avointen kolmannella kierroksella lauantaina Southportissa.

Kokenutta kehäkettua Greg Normania puhuri ei pahemmin haitannut. Australian "Valkoinen hai" lähtee sunnuntain päätöskierrokselle kahden lyönnin johdossa.

Jotain lauantain vaikeista oloista kertoo, ettei yksikään jatkokierroksille selvinneistä 83 pelaajasta selvittänyt Royal Birkdalen rataa lauantaina alle par-tuloksen 70.

Ne neljä, jotka selvisivät puhurista parissa, kirivät tuloslistalla ylöspäin. Englannin Simon Wakefield nousi neljänneksi. Yhdysvaltain Ben Curtis jakaa viidettä, Ruotsin Henrik Stenson yhdeksättä ja Yhdysvaltain Davis Love III 15:ttä sijaa.

Norman, 53, on kokonaistuloksessa 212 (70+70+72) lyöntiä, joka on kaksi yli parin. Normanin kierroksen alku tahmasi kolmen bogin ja yhden tuplabogin takia, mutta kolme birdieä saivat yleisön raikuviin suosionosoituksiin.

Britannian avoimet vuosina 1986 ja 1993 voittaneesta Normanista tulisi voitolla vanhin major-turnauksen voittanut pelaaja. Julius Boros voitti majorin, Yhdysvaltain ammattilaisjärjestö PGA:n mestaruuskisan toistaiseksi vanhimpana, 48-vuotiaana vuonna 1968.

Kilpailu ei ole suinkaan ohi, sillä arvoituksellinen sää voi nostaa sunnuntaina kärkitaisteluun kaukaakin. Normanista kahden lyönnin päässä pelaavat Etelä-Korean K.J. Choi (72+67+75=214) ja Irlannin Padraig Harrington (74+68+74=214). Wakefield on lyönnin päässä kaksikosta.

Perjantain jälkeen johtanut Choi aloitti kierroksensa vahvasti, mutta kaksi tuplabogia päästivät Normanin pienelle karkumatkalle. Harrington puolustaa kisan voittoa viime vuodelta.

Yhdysvaltain Ben Curtisilla ja Anthony Kimillä, Englannin Ross Fisherillä ja Ruotsin Alexander Norenilla eroa kärkeen on seitsemän lyöntiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  3. 3

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  8. 8

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Talent-voittaja Antton Puonti nousi otsikoihin maailmalla – australialaislehti ylistää suomalaistähteä harvinaisesta taidosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  6. 6

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  7. 7

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  2. 2

    Imatran kolmoismurhasta epäillyllä useita rikostuomioita – tuomittu taponyrityksestä ja rattijuopumuksista

  3. 3

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  4. 4

    Saara Aalto ja Meri-rakas matkalla kohti Suomea! ”Väsyneet terveiset” suoraan lentokentältä

  5. 5

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  6. Näytä lisää