Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

OLS päätti Tornion valtakauden jääpallossa

Suomalaista jääpalloa 2000-luvulla hallinnut Tornion Palloveikot oli puolen minuutin päässä viidennestä peräkkäisestä SM-voitostaan, mutta harvinaisuus jäi näkemättä. Hienoisena altavastaajana finaaliin lähtenyt Oulun Luistinseura selätti torniolaiset Oulunkylän tekojääradalla rangaistuslaukauskisassa 3-0. Tapahtumarikas ottelu oli jatkoajan jälkeen tasaluvuissa 6-6 ja varsinainen peliaika päätettiin 3-3-tulokseen.

OLS:n historian 14. mestaruus ja ensimmäinen sitten vuoden 2003 tuli nuoren maalivahdin Pertti Virtasen torjuttua kaksi torniolaisvetoa rankkarikisassa. Myös peliajalla onnistuneen Virtasen ohella oululaissankarit olivat pian 41 vuotta täyttävä kapteeni Samuli Niskanen (2 maalia) ja 6-6-tasoituksen jatkoajalla ajassa 29.30 taituroinut Markus Kumpuoja.

- Pakkohan se on uskoa loppuun saakka. Teimme pieniä muutoksia, nostimme miehiä kärkeen ja sinne palloa. Kumpuojalle tunnustusta, nuori mies ohitti maalivahdin ja laittoi pallon verkkoon, OLS-valmentaja Timo Tiusanen myhäili onnellisena jännitysnäytelmän jälkeen.

Miesten edustusjoukkueensa lopettaneesta Veitsiluodon Vastuksesta Ouluun täksi kaudeksi siirtynyt Kumpuoja, 19, on Virtasen (21 vuotta), Ville-Veikko Angerian (sunnuntaina 23), Sami Harjuojan (23) ja Timo Arjangon (21) tavoin OLS:n nuoria runkomiehiä, mutta nelikymppisten Niskasen ja Marko Kilpeläisen roolia ei voi vähätellä. Suomen kaikkien aikojen bandypelaajalle Niskaselle mestaruus oli uran viides, ja yksi ehdottomasti makeimmista.

- Moraali oli kyllä kova. Tuollaisen takaa-ajon kun tekee, niin tuntuu että jotain on ansainnutkin. Tätä varten on työtä tehty keväästä asti. Tämä tekee hyvää myös jääpallolle, Niskanen selvitti viitaten yhden seuran ylivoiman murtamiseen.

ToPV hyytyi

Avausjaksolla (1-0 OLS:lle) oululaisten pihteihin jäänyt Tornio oli ahdingossa vielä parikymmentä minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä, mutta Jari Vaattovaaran ja Paulus Pörhölän maaleilla bandydynastia nousi 3-3-lukemiin ja jatkoajalle.

Puolen tunnin jatkoajalla Vaattovaara osui kahdesti, Vesa Vuokila kerran ja ToPV johti 5-3 ja 6-5. Tällä kertaa mestarien hallinta ei kuitenkaan pitänyt.

- Loppu luisteltiin, odotettiin vihellystä ja ajateltiin, että kyllä tämä hoituu. Peli kuitenkin lopahti, aloimme seisomaan, neljä osumaa iskenyt Vaattovaara ihmetteli.

- Viimeinen vartti olisi pitänyt pystyä pelaamaan, mutta ei. Oma peli katosi. Rangaistuslaukauskisa taas on henkisesti helpompi sille, joka on noussut tasoihin, pelaajavalmentaja Jukka Ohtonen vahvisti hyytymisen.

Keränen päätti mestaruuslyöntiin?

Bandyhallinta pysynee jatkossakin pohjoisessa, jos ei HIFK ensi kaudella yllä rikkomaan hegemoniaa. ToPV jatkaa vahvana, ja OLS:ssakin on jo sopimuspohja hyvällä mallilla ensi kauteen. Niskanenkin jatkanee, mutta 36-vuotiaan puolustajan Pasi Keräsen tilanne on epävarma.

- Se on hyvin lähellä, mutta koskaan ei voi sanoa ei koskaan, mestaruuden ratkaisseen rangaistuslyönnin iskenyt Keränen myhäili tiedusteluun uran loppumisesta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  9. 9

    Suosikkinäyttelijä kumosi Gilmoren tyttöihin liittyvän huhun: ”Haluan kertoa teille yhden asian”

  10. 10

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  9. 9

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  4. 4

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää