Matti, Matias

Urheilu

Valikko

Urheilu

"Selkävamma pysäytti"

Kun Anne Rikala meloi maailmancupissa palkintopallisijasta toiseen, hänen viime kesän MM- ja EM-pronssiparinsa Jenni Honkanen jätti jälkeä sohvaan. Honkasen selkä kipeytyi Portugalin leirillä huhtikuun lopussa punttiharjoituksessa, minkä jälkeen oireilua alkoi ilmaantua milloin missäkin kohdassa.

Vapuksi kotiin tutkimuksiin palannutta melojaa odotti kauden avauksen alla tyly tuomio: magneettikuvissa näkyi alaselän yhdessä nikamassa rasitusmurtuman esiastetta.

- Olin aika tyrmistynyt. Odotin, että siinä olisi pahimmassakin tapauksessa välilevyn pullistuma. Aika shokkina se (diagnoosi) tuli. Pysäytti, Honkanen muistelee ensireaktiota uransa ensimmäiseen loukkaantumiseen.

Nopeasti Honkanen kuitenkin repi tilanteesta irti sen hyvän, mitä tuoreeltaan revittävissä oli.

- Onneksi se (rasitusmurtuman esiaste) löydettiin hyvissä ajoin. Ei tarvittu leikkausta, vaan lepoa. Kaksi ensimmäistä viikkoa menikin vuodelevossa. Kun pääsin olemaan jalkojen päällä, oli jo helpompaa.

Honkanen oli pois kanootista lähes seitsemän viikkoa. Nyt hän on pystynyt kolmen viikon ajan harjoittelemaan taustaan nähden normaalisti, kahdesti päivässä.

SM-vesillä vain yksikössä

Kilpailukauden hän avaa viikonloppuna SM-kilpailuissa Tampereella, jossa vauhti on vielä täysin kysymysmerkki.

- Jännä tilanne, kun en osaa odottaa oikein mitään sijoituksia tai aikaa. Tavoite on 500 metrillä ehjä suoritus.

Ennen sunnuntaista päämatkaansa Honkanen meloo yksikössä 200 metriä perjantaina. Kaksikkoa hän ei melo lainkaan, eikä yksikössä 1 000 metriä.

- En ota riskiä, jos selkä ei kestäkään. Tonnin jätän väliin, koska ohjelma olisi tällä harjoitustaustalla muuten liian rankka, Honkanen kertoo.

Vaikka omasta kilpailukaudesta ensimmäinen puolikas meni pakon edessä makoillessa, Honkanen on ilolla seurannut Rikalan menestystä maailmancupeissa ja EM-kilpailuissa.

- Hienoa, että se työ, mitä on tehty, tuo tulosta. Se kannustaa itseäkin.

Vanhoista kaksikkopareista Sjöberg sivussa

Honkaselta EM-kilpailut jäivät väliin, mutta Duisburgin MM-kilpailuihin 8. 12. elokuuta Honkanen lähtee. Ajatuksensa hän on tällä hetkellä suunnannut vain hartaasti odotettuihin kauden avauskilpailuihin, ei MM-ohjelmaspekulaatioihin.

Suomen kanoottiliitto julkistaa MM-joukkueen matkoineen sunnuntaina SM-kilpailujen jälkeen.

- Mitään keskusteluja ei ole vielä käyty. Varmaan paljon ratkeaa viikonloppuna, kun mietitään tilannetta. Ei ole vielä ajatustakaan, mitä siellä (MM-kisoissa) vetäisi, Honkanen sanoi.

Honkasen selkävaiva sysäsi osaltaan Rikalan keskittymään pelkästään yksikköön. MM-vesilläkin Rikala keskittynee jo aikataulullisistakin syistä pelkästään yksikköön, joten viime kesän menestyskaksikko ei istune Duisburgissa samaan kanoottiin.

- En tiedä, miten selkä kestää kaksikkoa. Siinä tekniikka on kuitenkin eri, ehkä se on rankempikin meloa. Kun saa olla yksi per maa, yksikkömatkoja ei juuri ole. Olen kuitenkin ajatellut, että tänä kesänä ei saa olla ronkeli, Honkanen miettii MM-ohjelmaansa.

Honkanen on melonut arvokilpailuissa kaksikossa myös Laura Inhan ja Filippa Sjöbergin kanssa. Niistä vaihtoehdoista Sjöbergillä todettiin välilevyn pullistuma huhtikuun alussa, ja sitä parannellessaan hän on vielä kilpailuista sivussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen mukana pronssitaistelussa

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Patrik Laine saamassa huippuluokan bonukset – viekö vihattu sääntö palkasta jopa puoli miljoonaa?

  8. 8

    Petter Northug raivoaa venäläiselle naishiihtäjälle: ”Olisin aloittanut tappelun”

  9. 9

    Näin Viron oluiden hinnat muuttuvat – viinaralliin voi tulla pian iso muutos

  10. 10

    Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  2. 2

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  3. 3

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  4. 4

    Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

  5. 5

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  6. 6

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  7. 7

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  10. 10

    Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

  2. 2

    ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

  3. 3

    Venezuelan kohuhiihtäjältä yllätys: lahjoittaa isot palkintosekit kahdelle suomalaisurheilijalle!

  4. 4

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  5. 5

    IS seuraa yhdistetyn hiihto-osuutta – Eero Hirvonen mukana pronssitaistelussa

  6. Näytä lisää