Nestori

Urheilu

Valikko

Urheilu

Sotherton: Blonskaa ei kannusteta

Katkeria sanoi kettu pihlajanmarjoista, voisi todeta brittiottelija Kelly Sothertonin purkauksesta Osakan MM-kisojen seitsenottelun jälkeen. Hänen mukaansa kärkiottelijat eivät tue toiseksi tullutta Ukrainan Ludmila Blonskaa, koska tämä jäi vuonna 2003 kiinni steroidien käytöstä ja kärsi kahden vuoden kilpailukiellon.

- Sen näkee muiden (ottelijoiden) reaktioista. Me emme reagoi, kun hän on suoritusvuorossa. Me emme kannusta huijareita, Sotherton lateli kisan jälkeen uutistoimisto AFP:lle.

- Hän on huijannut kerran ja kuka sen tietää, ettei hän huijaa taas. Hän on tahrannut lajiamme ja siksi me emme kannusta häntä. Me näemme mieluimmin Carolina Klüftin voittajana. Me tiedämme hänen olevan puhdas, Sotherton sanoi.

Blonska otteli Osakassa maansa ennätyksen 6 832 pistettä. Sotherton oli kolmas. Surkeasta keihästuloksestaan (31,90) huolimatta britti kasasi kauden parhaan pistemääränsä 6 510 pistettä. Kisan voitti Klüft. Tappionsa jälkeen Sotherton kätteli, muttei onnitellut Blonskaa.

- En tiedä tunneko tulleeni petetyksi, se nähdään muutamien kuukausien sisään. Toivottavasti hän on puhdas. Kättelin häntä, mutta vain koska se on normaali urheilijan ele, Sotherton totesi.

  • Osaka

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. 6

    Meksiko varoittaa nyt Yhdysvaltoja – aikoo vastata Trumpin muurihankkeeseen tullimaksuilla

  7. 7

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  8. 8

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  9. 9

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  10. 10

    Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  5. 5

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  6. 6

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

  6. Näytä lisää