Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kreikassa riittää liukasta vielä kakkosautollekin

Akropolis-rallissa ajettiin perjantaina viiden ek:n etappi yli 30 asteen helteessä. Karun kivikkoisilla teillä kärkiauton rooli oli ankarin, mutta helppoa ei ollut takana tulleillakaan.

- Tiet olivat aivan älyttömän liukkaita. Ihan kuin olisi ollut hidastetussa elokuvassa. Autoa ei meinannut saada pysähtymään tai kääntymään, toisena autona tiellä ollut Mikko Hirvonen kertaili luistelua irtosoran päällystämillä teitä.

Perjantaina viiden ek:n etapilla Jari-Matti Latvalan, Dani Sordon ja Hirvosen lisäksi pohja-ajan tekivät kymmenentenä tiellä ollut Citroenin junioritiimin Jevgeni Novikov ja hänen tallitoverinsa, 11. autokuntana tiellä ollut Sebastien Ogier. Kumpikin menetti perjantaina aikaa rengasrikkohin. Ogier on kuudentena 1.17 kärjestä ja Novikov 12:s.

Neljäntenä kilpailussa on ohjaustehostinviasta alkumatkasta kärsinyt Petter Solberg. Hän on jäänyt kärjestä 41,8 sekuntia.

Ek 6 oli kohtalokas myös N-ryhmän Jarkko Nikaralle. Mitsubishia kuskaava Nikara keskeytti konerikkoon oltuaan N-ryhmässä kolmantena.

- Ajettiin koko päivä suunnitelmien mukaan maltillisesti. Kone kuitenkin antoi ylikuumenemisen merkkejä jo aiemmin, sanoi Nikara, joka elätteli vielä toiveita päästä jatkamaan ns. supersäännön turvin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  7. 7

    Tennistähti Henri Kontisen Emilia-rakas, 23, on häikäisevä ilmestys – mallikaunotar julkaisee rohkeita kuvia Instagramissa

  8. 8

    Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

  9. 9

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  10. 10

    Ylirasittunut Simon Cowell sairastui juuri ennen X Factor -finaalia – tuomari saattaa jättää lähetyksen väliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  3. 3

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. Näytä lisää