Enni, Enna, Eini

Urheilu

Valikko

Urheilu

TPS:n teho ei riittänyt Hämeenlinnassa

Hämeenlinnan Pallokerho otti kauden toisessa jääkiekon SM-liigapelissään 4-1 (2-0, 2-0, 0-1) -voiton Rinkelinmäelle vieraaksi saapuneesta Turun Palloseurasta. Isännät ratkaisivat käytännössä jo kahden ensi erän aikana, kun se teki molemmissa kaksi maalia.

Päätöserässä TPS:n Tuomas Suominen pääsi nokitusten maalivahti Andy Chiodon kanssa ja survoi kiekon maaliin. Molemmat joukkueet luistelivat kovalla tempolla. Valitettavasti kiekko ei tahtonut pysyä pelaajien mukana. HPK oli tehokkaampi sekä oman että vierasmaalin edustalla.

Kerhon puolustajat pystyivät paremmin purkamaan maalivahti Chiodon eteensä torjumat kiekot, kun Juha Kuokkasen edessä puolustaneet turkulaiset eivät siihen pystyneet.

HPK:n maalit jakautuivat neljälle pelaajalle. Rinkelinmäen yleisön hullaannutti Roni Andersson, joka pujahti karkuun, eikä välittänyt puserossa roikkuneessa TPS-puolustajasta. Emil Lundberg sai voittomaaliksi jäänen osuman nimiinsä, kun hän sohi sen maalin edustalta verkon perille.

Toisessa erässä nuori Iivo Hokkanen siirsi Kerhon kolmen maalin johtoon. Isäntien maalitehtailu päättyi Toni Mäkiahon tekemään ottelun ainoaan ylivoimamaaliin. Erän puolessa välissä Mäkiaho taklasi turkulaispuolustaja Lee Sweattia niin, että Sweatt jouduttiin taluttamaan jäältä pois.

Maalivahti Chiodon lisäksi HPK:n parhaita oli Pasi Salonen, joka syötti maaleista kaksi. Turkulaiset ilmeisesti jännittivät vielä avauspeliään, Kerholta jännitys katosi jo tiistain avausottelussa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Madonna selvitti puheitaan Valkoisen talon räjäyttämisestä: ”En kehota väkivaltaan”

  7. 7

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  8. 8

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  9. 9

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  10. 10

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. Näytä lisää