Laura

Urheilu

Valikko

Urheilu

Lebedevalle riitti Kultaisen liigan voitto

Kultaisen liigan pääpotin tänä vuonna vienyttä venäläistä Tatjana Lebedevaa taisi kiinnostaa vain suuret rahat.

Perjantai-iltana Lebedeva osallistui Iaaf:n finaaliin Monacossa, mutta jäi vasta viidenneksi. Noin 24000 euron pääpotti jäi Lebedevalta kuittaamatta. Sen sijaan toinen venäläinen Tatjana Kotova hyppäsi viimeisellään 6,83 ja vei koko kisan.

Lebedevan paras hyppy kantoi vain 6,49.

Miesten 400 metrillä koettiin dramaattisia hetkiä, kun Jeremy Wariner loukkasi reitensä kolmisenkymmentä metriä ennen maalia. Siihen saakka kilpailua johtanut Wariner linkutti maaliin kisan viimeisenä ja hävisi matkan voittaneelle Tyree Washingtonille yli kaksi sekuntia.

Miesten 200 metrillä koettiin myös yllätys, kun ennakkosuosikkina kilpailuun lähtenyt Justin Gatlin jäi vasta neljänneksi. 200 metrillä voiton vei Gatlinin maanmies Tyson Gay, joka kellotti ajan 19,96. Tulos oli varsin kova, sillä Gay jäi vain kolme sadasosaa omasta ennätyksestään ja Monacon Louis II -stadionilla puhalsi puolentoista metrin vastatuuli.

Maailmanmestari Kajsa Bergqvist voitti lähes ylivoimaisesti naisten korkeushypyn. Bergqvist voitti tuloksella kaksi metriä. Ruotsalainen yritti vielä 207:stä, mutta ilman onnistumista.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  2. 2

    Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

  3. 3

    Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  6. 6

    Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

  7. 7

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  8. 8

    Litrahinnoissa huima ero – mikä SM-liigaseura myy halvinta olutta?

  9. 9

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  10. 10

    Autotuojien toimitusjohtaja tiukkana: LVM ei päätä tieliikenteen veroista!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  4. 4

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  5. 5

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  6. 6

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  7. 7

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  8. 8

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  9. 9

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

  2. 2

    Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

  3. 3

    Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

  4. 4

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  5. 5

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  6. Näytä lisää