Heli, Heljä, Helinä

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ohjelmassa pientä kiristelyä

Belgradiin kohti Suomen EM-karsintaottelua Serbiaa vastaan pyörällä matkaavat Aaro Ylitalo ja Jari Aalto ovat viihtyneet Slovakiassa jo torstaista lähtien. Perjantaina he saapuivat Kosiceen, jossa miehet ovat nauttineet elämästä ja ottaneet rennosti.

Ohjelmaan on kuulunut pyörien korjailua, mutta mistään vakavista vaurioista ei ole kyse.

- Jarilla oli rengasrikko ja teemme vähän muutakin pientä kiristelyä, Aaro kertoi IS:lle eilen puhelimitse.

Ennen Belgradiin polkemista miehet aikovat käväistä Unkarin puolella, jonne suorin reitti kulkisi Itä-Unkarin kautta. Aaro ja Jari aikovat kuitenkin polkea Slovakian rajaa pitkin, koska heille on suositeltu siellä olevia upeita maisemia.

- Lisäksi siellä ei ole niin paljoa nousuja, Aaro naurahti.

Matkaa on taittunut tähän mennessä noin 1700 kilometriä. Polkeminen on kuulemma edelleen hauskaa.

- Alkumatka oli haasteellisinta aikaa, koska en meinannut pysyä Jarin perässä, Aaro muisteli.

Sittemmin Puolan mäkinen maasto pitkine ylämäkineen tarjosi molemmille haastetta.

Suomen EM-karsintaottelu Serbiaa vastaan pelataan 8. syyskuuta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  3. 3

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  4. 4

    Soini vastaa demarien untuvikkopuoluesihteerin hallitusrajauksiin: Puhuuko Rönnholm Antti Rinteen äänellä? ”Kun näitä lärväilyjä tulee”

  5. 5

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  6. 6

    Tie MM-Lahteen sulkeutui tylysti – hiihtäjää epäiltiin lentokentällä terroristiksi: ”Poliisit vain nauroivat”

  7. 7

    Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

  8. 8

    Toimittaja-portsari Teemu ”Pastori” Potapoff eroaa Katja-vaimostaan

  9. 9

    Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

  10. 10

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  2. 2

    Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

  3. 3

    Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

  5. 5

    Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

  6. 6

    Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

  7. 7

    JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

  8. 8

    Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

  9. 9

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  10. 10

    Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

  3. 3

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  4. 4

    Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

  5. 5

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  6. 6

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  7. 7

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  8. 8

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  9. 9

    Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

  10. 10

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

  2. 2

    Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

  3. 3

    Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

  4. 4

    Soini vastaa demarien untuvikkopuoluesihteerin hallitusrajauksiin: Puhuuko Rönnholm Antti Rinteen äänellä? ”Kun näitä lärväilyjä tulee”

  5. 5

    Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

  6. Näytä lisää