Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tourilla kolmen tiukka taisto

Espanjalainen Alberto Contador on yhä kiinni maantiepyöräilyn Ranskan ympäriajon voitossa. Contador hävisi lauantain etapilla pahimmille haastajilleen, mutta pääsee sunnuntaina päätösosuudelle 23 sekunnin erolla toisena seuraavaan australialaiseen Cadel Evansiin ja 31 sekunnin erolla amerikkalaiseen Levi Leipheimeriin. Sunnuntain 146 kilometrin tasamaapätkällä Pariisiin ei suuria eroja pysty tekemään.

Lauantain aika-ajon voitti Leipheimer 51 sekunnilla ennen Evansia. Contador jäi kärjestä yli kaksi minuuttia viidenneksi. Pelin henki oli selvä. Contadorin oli pidettävä Evans ja Leipheimer kurissa, muutoin voitto lipeäsi käsistä. Vahvaksi aika-ajajaksi tiedetty Evans lähti Cognacista Angoulemeen ajettuun henkilökohtaiseen aika-ajoon 1.50 ja Leipheimer 2.49 minuuttia Contadoria jäljessä.

Kilpailijat päästettiin 55,5 kilometrin reitille käännetyssä järjestyksessä, ja kärkimiehet lähtivät kolmen minuutin välein. Tukeva myötätuuli teki aika-ajosta varsin vauhdikkaan. Leipheimer kellotti 17,5 kilometrin väliaikaan reilut (39 sekuntia) pohjat. Evans pisteli 14 ja Contador 36 sekunnin päähän Leipheimerista.

Piskuinen (170 cm/62 kg) Leipheimer rynnisti 35 kilometriin alle 40 minuutissa. Evans oli jäänyt 35 sekuntia ja Contador jo liki puolitoista minuuttia. Kokonaiskilpailussa Contadorilla oli kesken aika-ajon enää 56 sekunnin etumatka Evansiin ja 1.20 minuutin kaula Leipheimeriin.

Maaliin Leipheimer saapui aikaan 1.02.44. Tuo tietää 53,1 kilometrin tuntivauhtia. Samalla Leipheimer otti uransa ensimmäisen etappivoiton Ranskan ympäriajossa ja kavensi kokonaiskilpailussa eron Evansiin vain kahdeksaan sekuntiin. Contadoriinkaan ei ole pitkä matka.

- Tuntui niin hyvältä, että hymyilin pitkin matkaa, Leipheimer kertoi.

Suomalainen Kjell Carlström sijoittui aika-ajossa 53:nneksi. Hän jäi Leipheimerista reilut kuusi minuuttia. Kokonaiskilpailussa Carlström pitää sijaa 76.

Huomenna ajetaan jännittävä viimeinen etappi Marcoussisista Pariisin Champs Elyseesille. Pituutta etapilla on 146 kilometriä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  8. 8

    Hurja nousu – Matti Heikkinen taisteli palkintopallille!

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Mercedeksen tallipomolta yllättävää puhetta – nouseeko Bottas mestari Rosbergin paikalle?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  2. 2

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  3. 3

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Imatran kolmoismurhan silminnäkijä epäilee: Yksi uhreista yritti paeta ampujaa

  6. Näytä lisää