Torsti

Urheilu

Valikko

Urheilu

Veikkaus rynnistää nettitv-kisaan

Verkkosivujaan uudistava kansallinen rahapeliyhtiö tarjoaa jatkossa entistä enemmän livekuvaa verkossa.

Veikkaus on keväästä lähtien tarjonnut verkkosivuillaan ilmaisia urheilulähetyksiä. Valikoimissa on ollut kotimaista jalkapalloa ja jääkiekkoa, salibandya, pesistä ja kansainvälistä jalkapalloa. Tulevaisuudessa määrää tullaan kasvattamaan entisestään.

- Meillä on tällä hetkellä oikeudet 10 000 tuntiin erilaisia nettilähetyksiä. Missään tapauksessa emme tule näyttämään kaikkea siitä, vaan valikoimme parhaita, johtaja Kimmo Tolonen sanoo.

- Olemme tehneet hyvää yhteistyötä kotimaisten televisiotoimijoiden kanssa.

Yhtiö julkaisee lisää lähetysoikeuksia alkusyksystä, kun sen uudet verkkosivut käynnistyvät. Tarkoituksena on näyttää urheilua verkossa jo päiväsaikaan. Kaiken takana on vakaa aikomus saada ihmiset innostumaan ottelutapahtumien aikana tapahtuvista live-vedoista.

- Silloin kyseeseen voi tulla esimerkiksi tennis, snooker tai Aasiassa sikäläiseen aikaan illalla pelattavat ottelut. Meidän aikaan illalla näytetään taas kotimaista ja eurooppalaista huippu-urheilua, Veikkauksen Antti Tiihonen kommentoi.

Maailmalla on yleistynyt käytäntö, jossa vedonlyöntiyhtiöt ostavat urheilutapahtumien yksinnäyttöoikeuksia. Esimerkiksi viime syksynä Englannin jalkapallomaajoukkueen viimeinen karsintaottelu näkyi ainoastaan erään vedonlyöntiyhtiön sivuilla. Ottelun sai näkyviin tallettamalla rahaa pelitilille.

- Meidän tarkoituksena ei ole hankkia eksklusiivisia oikeuksia. Mitä enemmän urheilua näkyy televisiossa, se on meidän etumme, Tolonen toteaa.

- Palvelut tulevat myös olemaan ilmaisia, pelkkä maksuton rekisteröityminen meidän asiakkaaksi riittää.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  3. 3

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  4. 4

    Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  5. 5

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  6. 6

    Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

  7. 7

    Upeat kuvat: Häikäisevää pukuloistoa – kuka oli Oscar-gaalan kuningatar?

  8. 8

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  9. 9

    Tässä kaikki Oscar-voittajat – La La Land putsasi pöydän, lopussa sattui hurja sekaannus

  10. 10

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  6. 6

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  10. 10

    Tosi-tv:stä tuttu kaunotar jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta – huomaatko peppukuvassa mitään erikoista?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  3. 3

    Yhden näppäimen painaminen nettisivulla kostautui vuosien jälkeen: ”Kohtuutonta”

  4. 4

    Roisia vilauttelua varjo-Oscareissa: läpikuultava mekko paljasti alushousut, halkio esitteli seksikästä nivustatuointia

  5. 5

    Ikinuori Aira Samulin tänään 90 vuotta! Paljastaa nuoruutensa sensuellin alastonkuvan taustat – ”Aviomieheni halusi sitä”

  6. Näytä lisää