Enni, Enna, Eini

Urheilu

Valikko

Urheilu

Pitkämäki ja Kruger suurimmat toivot

Osakan yleisurheilun MM-kilpailut alkavat huomenna avajaisilla. Japani on Suomen ohella ainoa maa, joka on päässyt isännöimään yleisurheilujen MM-kisoja toisen kerran.

Suomalaisittain suurimmat odotukset kohdistuvat keihäänheittäjä Tero Pitkämäkeen ja edustusoikeuden saaneeseen kiekonheittäjään Frantz Krugeriin.

Moukarinheittäjä Olli-Pekka Karjalaisella voi myös kaiken sattuessa kohdalleen olla mahdollisuuksia ainakin kuuden parhaan joukkoon. Suurin kynnys O-P:lle on karsinta. Se pitää ensin selvittää. Miesten moukarin karsinta käydään lauantaina, ja finaali maanantaina.

Suomen joukkueessa on yhteensä 24 urheilijaa.

Urheiluliiton virallisena tavoitteena on menestyä Osakassa paremmin kuin kaksi vuotta sitten sateisissa Helsingin MM-kisoissa. Kotikilpailuissa ainoan mitalin toi nyt sivussa oleva pituushyppääjä Tommi Evilä. Tamperelainen hyppäsi MM-pronssia. Evilän mitalin lisäksi Suomi saalisti Helsingissä neljä pistesijaa.

Mitalitoivoista Kruger aloittaa kisaurakkansa sunnuntain karsinnassa. Finaali heitetään tiistaina.

Sen sijaan Pitkämäen suoritusta joudutaan odottamaan aivan kisojen loppuun, sillä miesten keihään karsinta on vasta ensi viikon perjantaina ja finaali päätöspäivänä sunnuntaina.

IS Urheilu seuraa MM-kilpailuja monipuolisesti netissä. Luvassa on esimerkiksi paikan päällä olevien toimittajien Pekka Holopaisen ja Juha Niemen kirjoittamia blogitekstejä, Holopaisen kolumneja, tähtiurheilijoiden haastatteluja ja paljon paljon muuta.

Suomen joukkue Osakassa

Naiset:

100 metriä: Johanna Manninen4x100 metriä: Heidi Hannula, Sari Keskitalo, Johanna Manninen, Ilona Ranta (kotiinjäävä varaedustaja Anna Heiniö)Seiväs: Minna NikkanenMoukari: Merja KorpelaKeihäs: Taina Kolkkala, Paula TarvainenSeitsenottelu: Salla Rinne

Miehet:

200 metriä: Visa HongistoKorkeus: Oskari FrösenKuula: Robert Häggblom, Mika VasaraMoukari: Olli-Pekka Karjalainen, David SöderbergKiekko: Frantz Kruger, Mikko KyyröKeihäs: Tero Järvenpää, Tero Pitkämäki, Teemu Wirkkala (kotiinjäävä varaedustaja Antti Ruuskanen)Maraton: Janne Holmén, Francis Kirwa50 kilometrin kävely: Antti Kempas, Jarkko Kinnunen

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. 6

    Uhkaava tilanne tallentui videolle: Pizzerian työntekijä esti ryöstön foliorullalla – ”Sitten otti poliisikin meihin yhteyttä”

  7. 7

    Trumpin neuvonantaja virkaanastujaisten yleisökohusta: Tiedotuspäällikkö antoi ”vaihtoehtoisia faktoja”

  8. 8

    Valioliigan pelaaja joutui hätäleikkaukseen – sai kallonmurtuman kesken ottelun

  9. 9

    Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

  10. 10

    Snookerin supertähti Ronnie O’Sullivan teki huikeaa historiaa!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  2. 2

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  3. 3

    Erittäin voimakas maanjäristys Tyynellämerellä – magnitudi 7,9

  4. 4

    He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

  5. 5

    Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

  6. 6

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  7. 7

    Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

  8. 8

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  9. 9

    Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

  10. 10

    Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyi lumivyöryn hautaamassa hotellissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  3. 3

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  6. 6

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  7. 7

    Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  8. 8

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  9. 9

    Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

  2. 2

    Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

  3. 3

    Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

  4. 4

    Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

  5. 5

    Muhiiko suussasi tulehdus? Salakavala oireeton infektio voi saada vakavat seuraukset

  6. Näytä lisää