Keijo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Iloinen Mika Häkkinen: Voitan vielä Suzukassakin

Mika Häkkisen voitto Indianapolisin F1-kisassa piti sisällään suurta draamaa.

Uran 20. ykköstila näytti valuvan mahdottomuudeksi jo aamulla, kun Häkkinen pudotettiin kakkostilalta neljänteen lähtöruutuun hänen lähdettyään varikolta radalle päin punaista valoa.

-Siinä vaiheessa otti rajusti pannuun ja kun vielä romutin autoni, en uskonut juurikaan voiton mahdollisuuksiin, Häkkinen sanoi.

Kiukun kiroukset vaihtuivat kuitenkin ilon purkauksiin loistavan ajon jälkeen. Harvoin on F1-varikolla nähty niin lämminhenkistä ja sydämellistä voitonjuhlaa kuin nyt.

Jo ennen palkintopallia McLarenin ja Mercedeksen pomot Ron Dennis ja Norbert Haug nostivat Mikan kultatuoliin. Saman tekivät palkintokorokkeella myös Michael Schumacher ja David Coulthard.

Häkkinen vakuutti lähtevänsä voittamaan myös uransa toistaiseksi viimeistä kisaa Suzukassa kahden viikon kuluttua.

Voittaako Mika Suzukassa? Osallistu IS:n F1-veikkaukseen ja voita videokamera tai korvalappustereot!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  3. 3

    Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. 6

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  7. 7

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  8. 8

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  9. 9

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  10. 10

    Kolme tapausta 10 vuoden ajalta, joissa koiraeläin hyökkäsi ihmisen kimppuun luonnossa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  4. 4

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  5. 5

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  8. 8

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  9. 9

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  2. 2

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  3. 3

    Nokialla tyttöystävänsä murhasta epäilty 18-vuotias on lapsenkasvoinen ja melko pienikokoinen

  4. 4

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  5. 5

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  6. Näytä lisää