Laura

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kimi vastaan Alonso Monacon suosikkeina

Monacon vapaiden harjoitusten jälkeen jonoa oli kahteen paikkaan. Kaikki halusivat kuulla, miltä nyt tuntuu Kimi Räikkösestä ja mitäpä sanoo Fernando Alonso.

Sen sijaan esimerkiksi Michael Schumacher sai kävellä varikkoalueella kaikessa rauhassa.

Kauden kuudennen F1-osakilpailun alla koko kauden asetelma alkaa selkiytyä: Alonso menee hurjaa vauhtia ja edellisen kisan Barcelonassa kaksi viikkoa sitten voittanut Räikkönen on ainoa, joka hänet pystyy haastamaan.

Eilisistä harjoitusajoista voi päätellä vain sen, että kummallakaan tallilla, McLarenilla ja Renault'lla, ei ole suuria ongelmia.

Ferrarilla niitä on yhä.

Vuosi sitten Räikkönen keskeytti Monacossa, toissa vuonna Kimi oli maalissa toisena.

- Yritän parantaa sijoitusta, mutta ei se helppoa ole, Räikkönen sanoi.

Alonso puolestaan ei ollut erityisen vaatimattomalla tuulella.

- Talli pystyy saamaan kaiken täydelliseen kuntoon, hän sanoi.

Monacon kisa on kuitenkin aina jotain muuta kuin veikkaillaan.

Esimerkiksi viime kaudella Michael Schumacher voitti viisi kisaa ennen Monacoa ja peräti seitsemän Monacon jälkeen. Mutta ei Monacossa, sen voitti Jarno Trulli.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  3. 3

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  4. 4

    Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

  5. 5

    Ruumiin sillalta heittänyt mies mielentilatutkimukseen

  6. 6

    Ihmeellinen munaus Urheilugaalassa, tv-kuvissa täysin väärä mies – ”Mysteeri”

  7. 7

    Diplomi-insinööriksi opiskelevan perheenisän raiskaustuomio lieveni – yhtenä perusteena ”vakaa elämäntilanne”

  8. 8

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  9. 9

    Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

  10. 10

    Leo-Pekka Tähti kertoo nyt, mitä tapahtui Urheilugaalan jatkoilla – ”Aikamoinen meininki”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  2. 2

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  3. 3

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  4. 4

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  5. 5

    Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

  6. 6

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  7. 7

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  8. 8

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  9. 9

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  10. 10

    Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

  2. 2

    Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

  3. 3

    Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

  4. 4

    Yli 150 sai noroviruksen ravintolasta – syynä saastuneet jääpalat

  5. 5

    Ruumiin sillalta heittänyt mies mielentilatutkimukseen

  6. Näytä lisää