Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Timoska havittelee peliminuutteja maajoukkueessa

Jalkapalloilija Sampsa Timoskalle kutsu maajoukkueeseen oli iloinen yllätys. Englannin mestaruussarjassa Queens Park Rangersissa pelaava puolustaja tosin arvioi realistisesti pelikiellossa olevan Toni Kallion tilanteen auttaneen asiaa.

- En odottanut (kutsua), kiva yllätys tämä oli. Aina pitää olla valmis hyppäämään kentälle, Timoska sanoi Suomen maajoukkueen tiedotustilaisuudessa Helsingissä.

Kaksi maaottelua pelanneelle Timoskalle maajoukkuekavereista muutama on toistaiseksi tuttuja. Vaikka hän toki toivoo pääsevänsä näyttämään osaamistaan "isossa ikkunassa", hän on nöyrästi innoissaan jo maajoukkueen harjoituksistakin.

- Kiva päästä huippuammattilaisten kanssa treenaamaan.

QPR:ssä Timoska sen sijaan toivoo ponnekkaasti lisää peliaikaa. Tällä kaudella hän ei ole toistaiseksi päässyt pelaamaan lainkaan, mutta odottelee toiveikkaana vielä jonkin aikaa.

- Jos ei minuutteja tule, menen juttelemaan asiasta. Lähdenkö lainalle, vai tammikuussa sitten pois, Timoska pohti mahdollisia vaihtoehtoja.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    Aura-auton kohtaaminen johti törmäykseen Nelostiellä – neljä ihmistä loukkaantui

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. 6

    Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

  7. 7

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  8. 8

    Kommentti: Trumpin vanha kikka ei hämää ketään – hallinnossa vallitsee täysi kaaos

  9. 9

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  10. 10

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  6. 6

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  7. 7

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  10. 10

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  2. 2

    Aura-auton kohtaaminen johti törmäykseen Nelostiellä – neljä ihmistä loukkaantui

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  5. 5

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  6. Näytä lisää