Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kai Jahnsson voitti ilmapistoolin Sävsjössä

Kai Jahnsson voitti ilmapistoolin tuloksella 676,7 (579+97,7) kansainvälisen Swedish Cupin avauspäivänä Sävsjössä Ruotsissa torstaina 3. tammikuuta. Henri Häkkinen sijoittui ilmakiväärissä neljänneksi 696,6 (595+101,6) pisteellä. Ilmakiväärin voitti Ruotsin Jonas Jacobsson, joka naputti 700,9 (597+103,9) pistettä.

Poliisien Ampumaseuraa edustava 42-vuotias Kai Jahnsson oli miesten ilmapistoolissa ylivoimainen. Hän voitti lopulta 3,1 pisteellä, mikä on kansainvälisessä kilpailussa harvinaista.

- Vähän tulos jäi alakanttiin, mutta ihan ok. Kisan alku oli vähän hankalaa - hiukan ylimääräistä huojuntaa, ennen kuin rupesin lämpenemään. Peruskilpailun loppuun olen tyytyväinen, kun jaksoin puristaa loppuun asti, helsinkiläinen Kai Jahnsson kommentoi.

- Finaalissa en ajatellut kolmen pisteen kaulaa, vaan taktiikalla nopeutettu liipaisu toi reunakymppejä ja myöskin pari huonoa laukaisua, mutta taktiikka piti ja toimi.

Joensuun Ampujia edustava 27-vuotias Henri Häkkinen laukoi miesten ilmakiväärin peruskilpailussa toiseksi 595 pisteellä. Finaalissa hän putosi neljänneksi lauottuaan 101,6 pistettä, vaikka normaalisti ampuu kovassakin seurassa yli 103 pistettä.

- Peruskisassa tuntui että suoritus oli menossa ihan oikeaan suuntaan. Finaalissa oli kyllä jotain todella outoa, hollolalainen Henri Häkkinen ruoti suoritustaan ja totesi samalla syynkin.

- On vielä aika vähän laukauksia takana.

Henri Häkkinen avasi kilpailukautensa vasta nyt, kun viime kausi oli poikkeuksellisen pitkä. Hän oli huippukunnossa jo keväällä, kun hän ampui ilmakiväärillä Suomelle olympiamaapaikan ja EM-hopeaa maaliskuussa Ranskassa. Hänen kautensa päättyi vasta lokakuun lopulla sotilaiden Military World Gamesissa Intiassa. Häkkisen nimissä on ilmakiväärin SE-tulokset, peruskilpailun 599 pistettä ja finaalin 702,4 pistettä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

  2. 2

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  3. 3

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  4. 4

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. 6

    MM-kultasankari puuttuu Nuorten Leijonien kisajoukkueesta – Aleksi Saarela kertoo syyt poisjäännilleen

  7. 7

    6 poikkeuksellista piirrettä Imatran kolmoissurmasta – professori: ”Tuntuu, että tuossa ei ole oikein mitään järkeä”

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Täällä näet Saara Aallon tänään – lue vierailun virallinen ohjelma ja aikataulu! IS seuraa livenä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  7. 7

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aalto saapui Suomeen!

  2. 2

    Fanit tyrmistyivät Lady Gagan X Factor -esityksestä – ulkonäkö muuttunut merkittävästi: ”Kuka tuo on?”

  3. 3

    Imatran epäilty ampuja yritti tappaa toisen nuoren miehen maaliskuussa 2013 – ”Vain naksahti päässä”

  4. 4

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  5. 5

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  6. Näytä lisää