Ilmari, Ilmo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Mäkijoukkue taas hopealle

Mäkijoukkueen saaliiksi jäi kisojen päätöspäivänäkin hopea. Kakkossija kirpaisi, sillä ankkuri Janne Ahonen olisi tarvinnut metrin pidemmän hypyn viedäkseen isännät kultapallille.

Lauantain joukkuekisassa Suomen edelle kiilasi Saksa. Eilen juhlia vietti Itävalta, jolle joukkuemäen MM-kulta oli vasta toinen. Ensimmäinen tuli 1991.

-Lauantaina olin miltei sankari, kun varmistin hopean. Nyt olin antisankari, Ahonen tilitti.

Ahonen sai kotimäestä yhden pronssin ja kaksi joukkuehopeaa, mutta se kirkkain jäi puuttumaan.

-Metrin päähän jäi unelma. Kulta oli jo käsissä, joten siinä mielessä olen pettynyt. Mutta kun unohdetaan tunteet, niin kolme mitalia täältä on lottovoitto, päävalmentaja Mika Kojonkoski sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

  2. 2

    Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

  3. 3

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  4. 4

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. 6

    Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

  7. 7

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  8. 8

    Käytös laduilla hämmentää ja raivostuttaa hiihtäjiä: ”Siellä kävellään, juostaan, pyöräillään, vedetään pulkkaa...”

  9. 9

    Perhe rakensi kodikseen lasisen kupolin – uniikki talo kääntää katseet

  10. 10

    Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  2. 2

    Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

  3. 3

    Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

  4. 4

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  5. 5

    Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

  6. 6

    Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

  7. 7

    ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

  8. 8

    Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

  9. 9

    Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

  10. 10

    Espoolainen Risto kertoo työkokeilusta: teki kaksi kuukautta ilmaista työtä – sitten yritys ilmoittikin rekrytointikiellosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Teri Niitti, 43, on kuollut

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  4. 4

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  5. 5

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  6. 6

    Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

  7. 7

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  8. 8

    Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

  9. 9

    Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

  10. 10

    Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tunnistatko kuvan lippispäisen miehen? Epäillään törkeästä maksuvälinepetoksesta

  2. 2

    Olli Rehn riiteli myymästään asunnosta oikeudessa – ostaja: ”Tunsin, että minua on petetty”

  3. 3

    Suoraa puhetta SM-liigaa järisyttävästä HIFK:n Joe Finleystä – ”Tätä te ette halua kuulla”

  4. 4

    Suomalaiskaksoset Eva ja Mia poseeraavat miestenlehti Maximissa – ”viikinkikaunottaret” viettelevinä nahkaremmeissä

  5. 5

    Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

  6. Näytä lisää