Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Ei rangaistusta

Kansainvälinen autoliitto FIA ei löytänyt rikkeitä McLaren-tallin toimista formula ykkösten Monacon GP:ssä. Tallia epäiltiin tallimääräyksen käytöstä.

Kisan videomateriaalin ja tallin radioliikenteestä tehdyt nauhoitukset tutkinut FIA ei kuitenkaan löytänyt mitään todisteita tallimääräyksen käytöstä.

Tutkimus lähti liikkeelle, kun McLarenin tallipäällikkö Ron Dennis kertoi käskeneensä kaksoisvoiton McLarenille ajaneita Fernando Alonsoa ja Lewis Hamiltonia säästämään autojaan ja käytännössä lopettamaan keskinäisen kilpailun voitosta ensimmäisen varikkopysähdyksen jälkeen.

Lisäksi Hamilton ihmetteli kisan jälkeen julkisesti, miksi talli veti hänet ensimmäiselle varikkopysähdykselle 2-3 kierrosta ennen kuin piti. Hamiltonin ajokin tankissa oli bensaa ajaa viisi kierrosta pidemmälle kuin Alonsolla ja siten Hamiltonilla piti olla aikaa tehdä eroa Alonsoon sen jälkeen kun tämä kävi varikolla ensi kertaa.

Talli ei kuitenkaan antanut Hamiltonin yrittää tehdä eroa Alonsoon vaan kutsui hänet varikolle sovittua aiemmin. Talli perusteli päätöstä sillä, että jos turva-auto olisi tullut radalle, mikä on viime vuosien Monacon GP:ssä tapahtunut usein, se olisi voinut viedä pohjan tallin kaksoisvoitolta.

Talli tankkasi Hamiltonin autoon viiden kierroksen verran enemmän bensaa sillä ajatuksella, että mikäli turva-auto tulee radalle ennen hänen ensimmäistä varikkokäyntiään, hän voi ajaa kisan yhden pysähdyksen taktiikalla.

Kun turva-autoa ei radalle tullut, molemmat McLaren-kuljettajat kävivät varikolla kahdesti.

Tallimääräykset kiellettiin vuonna 2002, kun Ferrari-talli käski Rubens Barrichellon päästämään tallitoverinsa Michael Schumacherin ohitseen Itävallan GP:ssä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. 6

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  7. 7

    Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

  10. 10

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  2. 2

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  3. 3

    Poliisioperaatio Enontekiössä – poliisi vaitonainen

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

  6. Näytä lisää