Sebastian

Urheilu

Valikko

Urheilu

KOK uhkaa sulkea Kuwaitin ulos olympialaisista

Kansainvälinen olympiakomitea uhkaa sulkea Kuwaitin toiminnastaan, jos maa ei muuta urheilulakejaan kuuden viikon sisällä. Tällä hetkellä valtio saa maan lainsäädännön mukaan puuttua tärkeimpien urheiluorganisaatioiden johtohenkilöiden valintoihin.

- Laki ei ole olympialaisten peruskirjan mukainen, KOK:n puheenjohtaja Jacques Rogge sanoi.

Peruskirja antaa KOK:lle mahdollisuuden rangaista kansallisia komiteoita, jos valtio puuttuu niiden itsenäiseen työhön. KOK kertoi, että se on kahden vuoden ajan yrittänyt löytää ratkaisua Kuwaitin ongelmaan. Sheikki Ahmad al-Fahad al-Sabah on sekä Aasian että Kuwaitin olympiakomitean puheenjohtaja.

- KOK:lle on ilmoitettu, että hallituksen viranomaiset eivät ole olleet asemassa, jossa he voisivat kunnioittaa sitoumuksia määriteltyjen takarajojen puitteissa, KOK:n tiedotteessa sanottiin.

Jos sulkeminen tapahtuu, Kuwaitin urheilijat ja toimihenkilöt eivät saa osallistua olympialaisiin ja niiden liiketoimintaan. Maa saisi kuitenkin kilpailla muissa kansainvälisissä kilpailuissa kuten elokuussa yleisurheilun MM-kisoissa Berliinissä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  3. 3

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  4. 4

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  5. 5

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  6. 6

    Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

  7. 7

    EK6: Jari-Matti Latvalalla vaikeuksia Montessa – Neuville ajaa karkuun muilta

  8. 8

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  9. 9

    Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

  10. 10

    SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

  8. 8

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  9. 9

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  10. 10

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – seuraa Donald Trumpin päivää

  3. 3

    BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

  4. 4

    Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

  5. 5

    Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

  6. Näytä lisää