Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Senaatintorilla oli taas valtava tungos

Helsingin Senaatintorille oli poliisin arvion mukaan kokoontunut 15 000 ihmistä katsomaan jääkiekon MM-loppuottelua. Vasta tänä aamuna varmistui, että peli näytettiin Senaatintorin ulkokatsomossa.

IS oli paikalla seuraamassa kiekkojuhlintaa. Tunnelmat torilla ottelun alla olivat noususunnassa, pelistä uumoiltiin huimaa jännitysnäytelmä. Fiilis kärsi aika pahasti Kanadan vahvasta avauserästä, ja sen jälkeen hurrattiin harvakseltaan.

Ottelun jälkeen nähtiin hieman ikävä välikohtaus, kun humalaiset kiekkofanit haastoivat riitaa kolmen Kanadan pelipaitaan pukeutuneen miehen kanssa. Tilanne oli vähällä äityä tappeluksi, mutta järjestysmiehet rauhoittivat kähinän.

Finaalin jälkeen Senaatintori tyhjeni melko nopeasti, ja raskaan kulttuuriviikonvaihteen jäljiltä torille jäi vain tyhjiä siideri- ja olutpulloja sekä muuta roskaa.

Mutta entä jos Suomi olisi voittanut?

Juhlista olisi tullut isot. Senaatintorilla oli ottelun alkaessa viisinumeroinen luku parhaassa biletysiässä olleita faneja. Tulomatkalla ärräkioskeilta haettuja eväitäkin oli sen verran, että pelin päätyttyä moni joutui poistumaan puolikylläisen mäyräkoiran kanssa.

Jos Suomi olisi voittanut, keskustan ravintoloista olisi kohta purkautunut toinen mokoma hiukan varttuneempaa kiekkokansaa, täynnä kosteaa sinivalkoista energiaa, joka olisi pitänyt kohdistaa jonnekin, esimerkiksi Senaatintorille.

Lähiöistä olisivat startanneet sadat autot kohti keskustaa, tööttäilemään ja heiluttamaan lippuja ikkunoista, kuten tapahtui toukokuussa 1995.

Ilta oli vielä nuori, kun finaali päättyi puoli kymmeneltä Senaatintorin aikaa. Siitä olisi tullut kansanjuhla, jolla olisi päästy lähelle euroviisujen Senaatintorille keräämiä 25 000 ihmistä.

Ehkä ohikin. Ainakin tunnelmassa. Lippuja olisi ollut vain yhden värisiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

  5. 5

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  6. 6

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  7. 7

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  8. 8

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  9. 9

    Upeaa, Krista! Pärmäkosken kaulaan pujotettiin MM-hopea

  10. 10

    Johnny Deppin teinitytär hätkähdytti asullaan – mallilupauksella erittäin syvään uurrettu kaula-aukko

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  8. 8

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

  5. 5

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  6. Näytä lisää