Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tässä on Tiger Woodsin versio kohukolarista

Tiger Woods julkaisi sunnuntaina oheisen tiedotteen virallisilla nettisivuillaan.

IS julkaisee tiedotteen kokonaisuudessaan tässä:

"Kuten tiedätte, jouduin omalla autollani onnettomuuteen aiemmin tällä viikolla ja loukkaannuin lievästi. Sain haavoja ja ruhjeita ja juuri tällä hetkellä olen aika kipeä, Woods kirjoittaa tiedotteessa.

Tilanne on minun syyni, ja se on luonnollisesti noloa perheelleni ja minulle. Olen ihminen enkä ole täydellinen. Aion tietenkin varmistaa, ettei näin tapahdu toiste.

Kyseessä on yksityisasia ja haluan pitää sen sellaisena. Vaikka ymmärränkin uteliaisuuden asiaa kohtaan, perheestäni ja minusta liikkuvat väärät, perusteettomat ja ilkeät huhut ovat vastuuttomia.

Olen ainoa syyllinen onnettomuuteen. Vaimoni Elin (Nordegren) toimi rohkeasti, kun hän havaitsi minun loukkaantuneen ja olevan vaikeuksissa. Hän oli ensimmäisenä auttamassa minua. Kaikki muut väittämät ovat täysin vääriä.

Tapaus on ollut stressaava ja vaikea Elinille, perheellemme ja minulle. Arvostan kaikkea huolenpitoa ja parane pian -toivotuksia, jotka olen saanut. Mutta, pyytäisin myös hieman ymmärrystä sille, että perheeni ja minä ansaitsmme hieman yksityisyyttä riippumatta siitä, kuinka tungettelevia jotkut ihmiset ovat"

Amerikkalainen viihdekanava TMZ.com vihjaili kolarin jälkeen, että Woods olisi paennut autolla hurjistunutta vaimoaan.

Juorulehti National Enquirer julkaisi hiljattain artikkelin, jonka mukaan Woodsilla oli avioliiton ulkopuolinen suhde.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

  6. 6

    Pelottava totuus näkyi Jouko Turkasta jo naamasta

  7. 7

    Venezuelan kohuhiihtäjä Adrián Solano vastaa huijaussyytöksiin: Esitti lentoliput todisteeksi tarinastaan

  8. 8

    Henkilöauto törmäsi rekkaan Sodankylässä – lapsi ja kaksi naista loukkaantuivat vakavasti

  9. 9

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  10. 10

    Sdp:n puoluesihteeri kääri jättitilin kaasuputkihankkeella – laskutti Gazpromilta lähes 200 000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  5. 5

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  6. 6

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  7. 7

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  8. 8

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  9. 9

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  10. 10

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

  4. 4

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  5. 5

    Aloittelijoiden räpiköinti MM-laduilla ärsytti – Juha Miedolta tiukkaa tekstiä

  6. Näytä lisää