Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Olympiamitalisti Jukka Rauhalasta Painiliiton puheenjohtaja

Suomen Painiliitto valitsi lauantaisessa syyskokouksessaan ilman äänestystä uudeksi puheenjohtajakseen espoolaisen Jukka Rauhalan, 49. Painiliittoa koko 2000-luvun johtanut Yrjö Tuokko väistyi puheenjohtajan tehtävästä omasta tahdostaan.

Aktiiviurallaan Rauhala ylsi vapaapainin olympiapronssille Los Angelesin kisoissa 1984. Hänen puheenjohtajuutensa alkaa vuoden 2009 alusta. Aiemmin Rauhala on toiminut Painiliiton varapuheenjohtajana vuosina 1988-96.

-Töitä piisaa, mutta tunnen kenttää kohtuullisen hyvin. En ole ollut täysin paitsiossa lajin seuraamisen osalta. Uskon, että aika lennosta pääsen vauhtiin, tuleva puheenjohtaja arvioi lähtömerkkejään.

Menestykseen tottunut painiväki sai pettyä Pekingin olympialaisten suhteen, kun kisoihin saatiin vain yksi painija (Jarkko Ala-Huikku). Rauhala tietää vaatimukset jatkoon.

-Faktahan on, että paini pitää palauttaa mitalikantaan Lontoossa. Jotta se on realistista, kisoissa pitää painia useampi kuin yksi urheilija, hän muistuttaa.

Ensimmäisenä savottana ovat valmennuskuviot. Rauhala on jo seurannut käynnissä olevaa päävalmentajan valintaa, jonka loppuun saattaminen voi jäädä hänen virkakaudelleen. Ehdolla tehtävään ovat Juha Virtanen, unkarilainen Jeno Bodi ja venäläinen Grigori Davidian.

-Saattaa olla, että valinta tehdään jo tämän vuoden puolella, viimeistään tammikuussa, Rauhala kertoo.

Rauhala kiittelee vielä edeltäjäänsä Tuokkoa ja muuta painijohtoa siitä, että liiton talous on kunnossa.

-Liiton talous on erinomaisessa kunnossa, kiitos edellisen puheenjohtajan ja vanhan hallituksen. Toki ajat tulevat olemaan paljon tiukemmat, ja sponsoreiden löytämisessä pitää olla kieli keskellä suuta.

Painiliiton hallituksen erovuoroisista jäsenistä äänestyksen jälkeen jatkaa helsinkiläinen Ilpo Seppälä. Uutena hallitukseen nimettiin anjalankoskelainen Ilmo Pilli ja nykyinen painin päävalmentaja Mikael Lindgren Oulusta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  9. 9

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  10. 10

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää