Tuuli, Tuulia, Hilda

Urheilu

Valikko

Urheilu

Näistä emme halua luopua!

IS Urheilun tuhansia vastaajia kerännyt lukijatutkimus kertoo yllättäviäkin asioita siitä, mistä tv:n urheilulähetyksistä suomalaiset lupamaksajat kaikkien hanakimmin pitävät kiinni eivätkä laskisi niitä maksutelevision puolelle.

Ilta-Sanomien kyselyssä 3651 vastaajaa kertoi näkemyksensä siitä, minkä urheilutapahtumien olisi heidän mielestään tärkeintä näkyä televisiossa ilmaiseksi. Tärkeimpänä vastaajat pitivät kesäolympiakisoja. Seuraavat sijat menivät formula ykkösille ja jalkapalloilun arvokisoille.

Viime vuosina, Mika Häkkisen mahtiaikojen jälkeen, tasaisesti suosiotaan menettänyt F1 jyräsi mittauksessa peräti kakkossijalle. Tähän vaikuttaa varmasti muutama ajankohtainen asia. Ensi kausi on kahden huipputallissa ajavan suomalaiskuskin eli Kimi Räikkösen ja Heikki Kovalaisen ansiosta erittäin mielenkiintoinen. Toisaalta IS Urheilun viimelauantainen paljastus MTV3:n hankkeesta siirtää formulat maksullisen digikanavan ohjelmistoon repi moottoriurheilun ystävien sielut vereslihalle, mikä näkyy mielipidemittauksen tuloksissa.

Tilastokärki

Tässä on IS:n lukijoiden mielestä tärkeysjärjestys urheilutapahtumista, jotka lukijat haluaisivat nähdä televisiosta ilmaiseksi.

1) Kesäolympialaiset 4945
2) Formula ykköset 4206
3) Jalkapalloilun arvokisat 4101
4) Talviolympialaiset 3993
5) Jääkiekkoilun MM-kisat 3724
6) Jalkapalloilun A-maajoukkueen pelit 1466
7) Jääkiekkoilun SM-liiga 1428
8) Muut 1379
9) Mäkiviikko 726
10) Yleisurheilun arvokisat 689

Suhdeluku on saatu siten, IS:n verkkopalvelun kyselyssä tärkeimmän tapahtuman mainintamäärä kerrotaan kolmella, toiseksi tärkeimmän kahdella, ja luvut lasketaan yhteen kolmanneksi tärkeimpien mainintojen määrän kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. 6

    Henkilöauto ajautui vastaantulevien kaistalle Kaarinassa – kaksi pariskuntaa loukkaantui

  7. 7

    Tarkista tämä iPhone-asetus: Saattaa aiheuttaa yllättävän laskun

  8. 8

    Kello 16 suora lähetys Lahdesta – ISTV:n MM-studio käynnissä

  9. 9

    Susi tarttui 7-vuotiaaseen Ähtärin eläintarhassa – loukkaantunut poika yhä sairaalassa

  10. 10

    Maahanmuuttovirasto karsii vastaanottokeskuksia – katso lista paikkakunnista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Brittiaristokraatti Lady Victoria, 40, ilmestyi gaalaan yläosattomissa: Läpikuultava verkkoasu paljasti aivan kaiken: ”Käytännössä alasti”

  6. 6

    Sudet tarttuivat 7-vuotiaaseen poikaan Ähtärin eläinpuistossa – vammat vakavia

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  9. 9

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  10. 10

    Kolmen lapsen yh-äidille annettiin tv-sarjassa 30 000 euroa – törsäsi lähes kaiken neljässä viikossa hajuvesiin ja vaatteisiin: ”Olen pettynyt”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  2. 2

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  3. 3

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  4. 4

    Rökitetylle Anne Bernerille esitetään epäluottamusta – ministerin asemasta äänestetään perjantaina

  5. 5

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  6. Näytä lisää