Tuija, Tuire, Vanessa

Urheilu

Valikko

Urheilu

Amerikkalainen kiekkojoukkue muuttaa Suomeen

Varkautelainen jääkiekkovalmentaja Jussi Salo ja New Yorkin liepeillä toimivan Hudson Valley Eagles -juniorijoukkueen omistaja Keith McAdams puuhaavat projektia, joka toisi yhdysvaltalaisen jääkiekkojoukkueen pysyvästi Suomeen.

Varkauteen muuttavalle joukkueelle on varattu jo ensi syksyksi pelipaikka II-divisioonan Itä-Suomen lohkosta. 25 parikymppistä amerikkalaispelaajaa opiskelevat pelaamisen lisäksi Savonia-ammattikorkeakoulussa.

- Kiinnostukseni syntyi jo 15-20 vuotta sitten, kun valmensin Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Ajattelin, että olisi hieno idea tuoda joukkue Eurooppaan pelaamaan ja poimimaan kulttuuri- ja opiskeluvaihdon hedelmiä. Kukaan ei tarttunut ajatukseen, mutta Jussin kanssa jaoimme ajatuksen, McAdams kertoo

- Saamme tänne hyvän joukkueen, ja haluamme auttaa pelaajiemme eteenpäin Suomessa, ammattilaisiksi asti. Tärkeintä on kuitenkin se, että pojat saavat koulutuksen. Tämä on turvallinen tie, jossa saa sekä koulutusta että mahdollisuuden pelata, McAdams linjaa.

Seura etsii parhaillaan pelaajia Yhdysvalloista, pääasiassa parikymppisiä, mutta jopa CHL:n ja ECHL:n kaltaisista farmisarjoista on McAdamsin mukaan ollut kiinnostusta.

Salo siirtyy ensi kaudella valmentamaan ammattilaisjoukkuetta Yhdysvalloissa, mutta pelaajien mukana Varkauteen muuttaa omistaja, päävalmentaja ja toiminnanjohtaja McAdams.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

  4. 4

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. 6

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  7. 7

    Matti Nykänen paljasti suorassa lähetyksessä – loukkaantui kivuliaasti saunaan mennessään

  8. 8

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  9. 9

    Tällainen on Kim Jong-namin murhassa käytetty aine: ”Tappavin hermomyrkky, joka on koskaan luotu”

  10. 10

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  6. 6

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  2. 2

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  3. 3

    Stefan Kraft voitti normaalimäen MM-kultaa! Ahonen paras suomalainen

  4. 4

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  5. 5

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  6. Näytä lisää