Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

F1-veneet Lahteen

Formula 1 -veneiden MM-sarja saapuu ensi kesänä Lahteen. Kesäkuun 6.-8. päivinä järjestettävä osakilpailu on ensimmäinen Suomessa sitten vuoden 2003.

Tällä kaudella 11 F1-venekuntaa ja 32 kuljettajaa kiertävät Eurooppaa ja Aasiaa. Kolmen osakilpailun jälkeen sarjaa johtaa ensimmäistä kertaa urallaan Sami Seliö, joka pitää Lahtea otollisena kisapaikkana.

- Lahden Vesijärvi on erinomainen paikka MM-tason kilpailutapahtumalle. Tämän ovat todenneet myös kansainvälisen moottoriveneliiton UIM:n ja Formula 1 -organisaation delegaatiot oikein paikan päällä, Seliö kertoo.

Tällä kaudella suomalainen haluaa nousta korkeimmalle korokkeelle, kun mestari kruunataan joulukuussa.

- Edessä on vielä viisi osakilpailua, joten kausi on pahasti kesken. Selvää on se, että ykköspaikasta taistellaan katkeraan loppuun asti. Mahdollisuudet kultaan ovat vahvat, Seliö povaa.Lahdessa F1-venekilpailusta halutaan tehdä perinne. Budjetti on kansainvälisestikin mitattuna kovaa luokkaa, noin 1,7-2 miljoonaa euroa.

- Hirvittää tietysti, mutta rohkeutta ja uskoa tapahtuman menestykseen riittää. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tapahtuu ennen kuin kokeilee. Katsotaan nyt ensi kesänä, miten suuri yleisö ja yhteistyökumppanit ottavat tapahtuman vastaan, ja mietitään sen jälkeen jatkoa. Päivänselvää on se, että pyrimme tekemään tapahtumasta vuosittaisen tradition, kertoo tapahtuman promoottori Kalle Keskinen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    SK: Juha Sipilä on lentänyt useita virkamatkoja yksityiskoneella – ohjannut konetta itse

  7. 7

    Kommentti: Ylen kipuaminen skandaalin kaivosta tulee olemaan kivuliasta

  8. 8

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Kaisa Mäkäräinen taisteli upeasti kakkossijalle!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  6. 6

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  9. 9

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  10. 10

    Testaa, miten sinkku olet!

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  4. 4

    Poliisi sai Enontekiön epäillyn surmaajan kiinni – uhri ja epäilty ulkomaalaisia kausityöntekijöitä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. Näytä lisää