Onni, Sisu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Hirvi päätti olympiauransa kauden parhaaseen kisaan

Juha Hirven puhe soljui sunnuntaina tavallista verkkaisemmin. Uran viimeinen olympiakilpailu imi miehestä mehut ytimiä myöden. Kuudet kisat on takana, ja uran lopettaminen jättiloikan lähempänä.

Olympiahaikeus alkoi puskea Hirven tajuntaan kesken pienoiskiväärin kolmetuntisen täysottelun. Välillä kotkalainen ei oikein tiennyt, miten päin Pekingin ampumakeskuksen radalla olisi pitänyt olla.

- Oli rankkaa keskittyä hommaan koko päivän, mutta kyllä kaikki pisteet tulivat, mitkä olivat otettavissa, uupunut Hirvi jutteli.

Kaksikymmentä vuotta kestänyt olympiaura päättyi 12. sijaan 3x40 laukauksen pienoiskiväärikilpailussa. Finaalipaikka karkasi kahdella pisteellä, mutta se fakta oli kaukana Hirven mielestä kilpailun päätyttyä.

- Monenmoista ajatusta kävi päivän mittaan mielessä. Aika hyvin jaksoin kuitenkin keskittyä kisan jokaiseen laukaukseen.

- Lupasin ampua täällä vuoden parhaat suoritukset ja siihen pystyin. Se oli ihan hyvä, tuloksen 1 168 tähdännyt Hirvi tuumasi.

Hirvi, 48, ei aio vielä kokonaan lopettaa ampumista, vaan kisaa pari vuotta vielä ainakin kotimaassa. Kaavailuissa on kuitenkin tarmon suuntaaminen muiden ampujien osaamisen edistämiseen. Valmennus kiinnostaa, ja Hirven kokemus ja tietotaito ovat kullanarvoisia, kun jo nyt tasokas kiväärijoukkue alkaa tähytä kohti uusia arvokisoja.

- Tässä porukassa pääsee valmentajana suoraan maailman huipulle, Hirvi naurahti.

Valmentamiskyselyjä on tullut "Meksikoa ja arabimaita myöten", mutta Hirven sydän sykkii kotimaalle.

- Valmentaminen ei ole rahakysymys. En ihan kerkeä saamaan samanikäisiä paperityöläisiä kiinni, mutta kun saisi edes jonkun pienen asunnon itselleen, Hirvi sanoi.

Hän toivoo olevansa jo joulukuun leirillä mukana valmentajana, ja mahdollisesti valmentajan roolissa Lontoon 2012 olympialaisissa. Valmentamisen yksityiskohdat ratkeavat syksyn mittaan.

Hirvi on luonut uraa myös kansainvälisissä järjestötehtävissä. Hän johtaa Kansainvälisen ampumaurheiluliiton ISSF:n urheilijakomissiota ja on sitä kautta myös lajiliiton hallituksen jäsen.

- Mahtoiko näissä kisoissa olla ketään muuta hallituksen jäsentä, joka kilpaili finaalissa, Hirvi kyseli.

  • Ammunta
  • Peking2008

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  8. 8

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  9. 9

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  10. 10

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  5. 5

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

  2. 2

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  3. 3

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  4. 4

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  5. 5

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  6. Näytä lisää