Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kiekkolegenda Börje Salming kävi Suomessa

Tampereella piipahti eilen kappale kävelevää NHL-historiaa, Kiirunasta maailmalle lähtenyt Börje Salming. Ruotsalaisesta tuli aikoinaan ensimmäinen eurooppalainen NHL-megatähti. Hän kantoi perinteikkään Toronto Maple Leafsin paitaa 16 kautta.

54-vuotias Börje Salming vieraili eilen Tampereella TV 2:n Se on siinä -ohjelman nauhoituksessa.

Salming asuu nykyisin Tukholman lähistöllä ja hoitelee vaatebisneksiään. Vaimo ja kaksi lasta saavat osakseen kaiken vapaa-ajan eikä Börje varsinaisesti toimi jääkiekkoilussa muuten kuin lastensa mukana.

- Olen toki seurannut lajia aktiivisesti ja täytyy myöntää, että peli on mennyt hurjasti eteenpäin. NHL:n palkat karkasivat kyllä taivaisiin, mutta pelaamatta jäänyt kausi palautti ainakin osittain menot järkeviin rajoihin, Salming arvioi.

Kysymys, miksi Ruotsi on kaikissa palloilulajeissa Suomea parempi, monessa lajissa jopa maailman eliittiä, saa Börjen hymyilemään.

- Hankala kysymys. Ruotsilla on pitkät perinteet ja paljon johtavia pelaajia, jotka ovat nuorille esikuvia. Uskoisin, että kehitys Suomessa kulkee samaan suuntaan. Suomen kiekkomaajoukkueessa oli jo 70-luvulla useita loistavia yksilöitä ja viime vuosinahan Leijonat on noussut taistelemaan tasapäisesti Ruotsin kanssa, Salming sanoi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  6. 6

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  7. 7

    Kolme autoa kolaroi risteyksessä Kempeleessä – 5 vietiin sairaalaan

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  10. 10

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  5. 5

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  6. Näytä lisää