Torsti

Urheilu

Valikko

Urheilu

Grönholm kärjessä lauantain osuudelle Suomen MM-rallissa

Ford-tallin suomalaiskuljettajat hyökkäävät kaksoisjohdossa lauantain erikoiskokeille Suomen MM-rallissa. Marcus Grönholm on 4,4 sekuntia tallikaveriaan Mikko Hirvosta edellä, kun kilpailua on ajettu 11 erikoiskoetta.

Seitsemättä "Jyskälän" voittoaan jahtaava Grönholm ajoi perjantaina seitsemän peräkkäistä pohja-aikaa, mutta Hirvonen pysyi koko ajan hyvin kaksinkertaisen maailmanmestarin vauhdissa.

- En ole yllättynyt Mikon vauhdista. Odotinkin, että hän menee täällä kovaa. Pidän vauhtia yllä ja yritän pysyä Mikon edellä, Grönholm sanoi.

- Auto on toiminut tosi hyvin. Ei ole ollut minkäänlaista ongelmaa, inkoolainen kertoi.

Hirvonen on nauttinut loistavasta sekuntikamppailusta. Hän kuitenkin uskoo, että lauantain erikoiskokeet sopivat hieman paremmin Grönholmille.

- Olemme olleet lähes tasoissa Marcuksen kanssa joka pätkällä. Olimme vain kaksi sekuntia liian hitaita uudella EK9:llä neljässä tai viidessä mutkassa. Tunsin nämä perjantain pätkät parhaiten. Tiedän, että lauantai on meille haasteellisempi. Silti taistelen loppuun asti, Hirvonen kertoi.

Hallitseva maailmanmestari Sebastien Loeb ei ole aivan pysynyt Fordin suomalaiskaksikon vauhdissa. Loeb on Citroenillaan perjantain osuuden jälkeen 20,2 sekuntia Grönholmia jäljessä. Jos tilanne säilyy samanlaisena maaliin asti, Grönholmin MM-johto kasvaa 13 pisteeseen.

- On selvää, että emme pysy Fordin vauhdissa. Vaikka ajaisin pätkän täydellisesti ilman yhtään virhettä, silti mitään ei ole tehtävissä. On selvää, että C4 on kilpailukykyisempi kuin Xsara, mutta Focus on mennyt askeleen eteenpäin, Loeb sanoi perjantain osuuden jälkeen.

Neljäntenä on avauspäivän yllättäjä, Subarun australialaiskuljettaja Chris Atkinson, joka on 46 sekunnin päässä kärjestä.

- Aamulla auto suti, ja se paheni, kun menetimme etutasauspyörästön. Tilannetta on nyt korjattu, mutta ei täysin. Olemme tehneet joitakin virheitä, mutta painamme eteenpäin. Palkintopallipaikka tuntuu kuitenkin hiukan kaukaiselta, Atkinson sanoi.

Hänen tallikaverinsa Petter Solberg on viidentenä kymmenen sekuntia Atkinsonia perässä. Solbergilla oli varsinkin ensimmäisillä pätkillä tekniikkamurheita.

- Auto tuntui aamulla ihan kuin kaksivetoiselta. Oli turhauttavaa ajaa, koska minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Nyt auto kulkee jo paljon paremmin, Solberg kertoi illalla.

MM-pisteissä kiinni ovat myös Citroenin espanjalaiskuljettaja Daniel Sordo, ohjaustehostimen hajoamisesta kärsinyt Henning Solberg ja vanhalla Citroenilla kurvaileva Manfred Stohl. Heidän takanaan yhdeksäntenä ajaa Juho Hänninen, joka on Mitsubishillään 15 sekunnin päässä viimeisestä pistesijasta.

Kilpailua toisen erikoiskokeen jälkeen johtanut Jari-Matti Latvala ajoi ulos kolmospätkällä Mökkiperässä ja menetti yli kaksi minuuttia. Lopulta Latvala keskeytti EK 7:lle Palsankylään. Töysäläiskuljettajan matkanteko kolmipyöräiseksi muuttuneella Fordilla katkesi hieman ennen erikoiskokeen maalia. Latvala ei jatkaa kilpailua enää lauantaina.

Keskeyttäneiden kerhoon liittyi myös Kristian Sohlberg toisella erikoiskokeella Vellipohjassa.

N-ryhmän johtoon on siirtynyt Matti Rantanen. Komeaäänisellä Fiatilla ajava Anton Alén putosi Jukojärvellä (EK 10) kärkipaikalta neljänneksi menetettyään reilusti yli minuutin rengasrikon takia. Toisena on ruotsalainen Patrik Flodin, joka on jäänyt Rantasesta 47 sekuntia. Kolmantena oleva Aki Teiskonen on vain 0,1 sekunnin päässä Flodinista. Ryhmän kärkinimistä Jari Ketomaa kaatoi Mitsubishinsä EK 2:lla Vellipohjassa ja joutui keskeyttämään.

Juniorien osakilpailun kärjessä ajaa tshekki Martin Prokop, josta ruotsalainen Patrick Sandell on jäänyt 39 sekuntia. N-ryhmän autolla Super 1600 -luokan autoja vastaan taisteleva Jarkko Nikara on viidentenä, Kalle Pinomäki kuudentena ja Tapio Suominen seitsemäntenä.

Tilanne 11/23 erikoiskokeen jälkeen: 1) Marcus Grönholm/Timo Rautiainen Suomi, Ford, 2) Mikko Hirvonen/Jarmo Lehtinen Suomi, Ford -4,4, 3) Sebastien Loeb Ranska, Citroen -20,2, 4) Chris Atkinson Australia, Subaru -46,9, 5) Petter Solberg Norja, Subaru -57,3, 6) Daniel Sordo Espanja, Ford -1.22,6, 7) Henning Solberg Norja, Ford -1.32,8, 8) Manfred Stohl Itävalta, Citroen -1.45,8, 9) Juho Hänninen/Marko Sallinen Suomi, Mitsubishi -2.01,6, 10) Urmo Aava Viro, Mitsubishi -2.20,9.

Lauantaina ajetaan yhdeksän erikoiskoetta. Ohjelmassa on mm. legendaarinen Ouninpohja kahdesti. Suomen MM-ralli päättyy sunnuntaina iltapäivällä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  7. 7

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Tilanne perussuomalaisissa mutkistui: puolueesta erotettu Kiemunki jatkaa Tampereen-yhdistyksen puheenjohtajana

  9. 9

    Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

  10. 10

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  7. 7

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  3. 3

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  4. 4

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää