Laura

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jarmo Mäkelä: Wirkkalan ei tarvitse enää heittää 80-metrisiä

Keihäänheiton maailmanlistalla neljäntenä oleva Antti Ruuskanen saattaa vielä haastaa Pekingiin esitettävän keihäskolmikon Tero Pitkämäki - Tero Järvenpää - Teemu Wirkkala.

SUL:n valmennuksen johtaja Jarmo Mäkelä sanoi maanantaina IS Urheilulle, että mikäli Ruuskanen heittää tällä viikolla joko Joensuun tai Lapinlahden Eliittikisoissa hirmuheiton, on hänellä vielä mahdollisuus syrjäyttää joku urheilija em. kolmikosta.

Mäkelä totesi kuitenkin samaan hengenvetoon, että Teemu Wirkkalan olympiapaikka on käytännössä sinetöity, vaikka Wirkkala ei olekaan viime viikkoina heittänyt 80-metrisiä heittoja.

Wirkkala on Tero Pitkämäen jälkeen ensimmäisenä SUL:n esityslistalla olympialaisiin valittavaksi urheilijaksi. Toki hänen terveydentilansa tulee olla Kalevan Kisojen yhteydessä tehtävissä testauksissa moitteeton, mutta muutoin hän on lunastanut paikkansa valintajärjestelmän mukaisesti, Mäkelä korostaa.

Entä, jos Wirkkala ei heitä enää ennen Pekingiä kertaakaan yli 80 metriä?

Vaikka hän ei heittäisi kertaakaan niin pitkälle, ei se vaikuttaisi valintoihin millään tavalla.

Wirkkala lunasti olympiapaikkansa Pihtiputaan keihäskarnevaaleilta. Mäkelä myöntääkin, että se helpotti Suomen keihäsvalintoja reilusti.

Jos Tero Järvenpää olisi lunastanut paikkansa Pihtiputaalta, ei tilanne olisi valinnoissa läheskään näin selkeä. Se on helppo myöntää, Mäkelä sanoo.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. 6

    Teollisuuspohatan kova väite: Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

  7. 7

    Jarkko Nieminen sai tarpeekseen – ”Toivon, että kukaan ei enää kysy...”

  8. 8

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  9. 9

    Axl Smithin salakatseluepäily: Nuori seksikumppani löytyi Unicefin koulukonsertista

  10. 10

    Lue pysäyttävät tarinat: IS tapasi salakatselusta epäillyn Axl Smithin 4 naisuhria

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

  2. 2

    Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

  3. 3

    Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

  6. 6

    Jethro Rostedt lupasi tv-ohjelmassa Monicalle, 37, työpaikan: odottanut jo vuoden, eikä töitä ole kuulunut

  7. 7

    Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

  8. 8

    Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

  9. 9

    Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

  10. 10

    Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  2. 2

    Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  8. 8

    Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

  9. 9

    Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

  10. 10

    Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

  2. 2

    Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

  3. 3

    Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

  4. 4

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  5. 5

    Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

  6. Näytä lisää