Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Viiksivertailuissa Phelps häviää Spitzille

Sama keskittynyt katse. Samat venytysliikkeet. Rap-musiikkia suoltavat kuulokkeet korvilta, verkkarit päältä ja askel lähtökorokkeelle vasemmalta puolelta.

Amerikkalaisuimari Michael Phelpsin rutiinit toistuvat Pekingissä, kun hän yrittää voittaa ennätykselliset kahdeksan kultamitalia.Phelps, 23, ei liiemmin toitota historiallista tavoitettaan.

- Te siitä enemmän puhutte. Minä vain hyppään veteen ja teen sitä mitä rakastan. Eli kilpailen, Phelps puhui AP-uutistoimistolle pari viikkoa ennen urakkansa alkamista.

Phelpsin aikeena on nousta kautta aikain eniten kultamitaleita yksissä olympialaisissa voittaneeksi urheilijaksi. Hänen maanmiehensä Mark Spitz on pitänyt kyseistä arvonimeä Münchenistä 1972 asti. Aikansa viiksiniekka Spitz ui seitsemään olympiavoittoon.

Phelps kokeili tänä kesänä viiksimuotia. Fu Manchu -tyylinen kasvokarvoitus sai aikaan lähinnä naurunpärskähdyksiä, mutta Pekingissä Phelps voi hyvinkin yltää tavoitteeseensa. Ateenassa 2004 hän rohmusi kuusi kultamitalia ja kaksi pronssia. Kahdeksaan mitaliin yksissä olympialaisissa oli aiemmin pystynyt vain venäläinen voimistelija Aleksandr Ditjatin kotikisoissaan Moskovassa 1980.

Miljoonan dollarin mies

Baltimoressa syntynyt Phelps on kuin luotu uimiseen. Hän on pitkä (193 cm) ja hontelo (88 kg). Phelpsin hartiat ovat leveät ja syliväli kaksimetrinen. Phelpsin jalkoihin menevät kengät ovat jenkkikokoa 14, mikä meikäläisittäin vastaa kokoa 48,5.

Omien avujen ohella Phelpsiä työntää hänen tukijansa ja välinevalmistajansa Speedon lupaus miljoonan dollarin bonuksesta, jos hän sivuaa Spitzin saavutusta eli seitsemää kultamitalia. Neljä vuotta sitten bonuspotti oli jo lähellä. Nyt Phelps kokee olevansa valmiimpi.

- Vuonna 2004 vedin jokaisen kilpailun täysillä. Parin viime vuoden aikana olen oppinut säästämään hieman, koska kilpailuohjelmani on niin pitkä, Phelps kertoi ABC-kanavalle.

Phelpsin raastava kilpailuohjelma koostuu viidestä henkilökohtaisesta lajista ja kaikista kolmesta viestistä. Yhdysvaltain uintijoukkueen päävalmentaja Mark Schubert nimeää viestijoukkueet vasta Pekingissä, mutta olisi ihme, jos Phelps ei mahtuisi mukaan.

- Hän on suorittaja. Mitä suurempi näyttämö, sitä kovempaa hän ui, Schubert sanoi.

Omatkin esteenä

Pekingin uintikilpailut viedään läpi yhdeksässä vuorokaudessa. Phelpsin ensimmäinen henkilökohtainen laji on 400 metrin sekauinti, joka avaa uintiohjelman alkuerillä lauantai-iltana paikallista aikaa.

Heinäkuun alussa Yhdysvaltain olympiakarsinnoissa Phelps korjaili sekä 200 että 400 metrin sekauinnin maailmanennätyksiä. Hän on myös 200 metrin vapaauinnin ja yhtä pitkän perhosuinnin ME-mies.

Phelpsin pahimmat kompastuskivet voivat löytyä hänen maajoukkuekavereistaan. Sekauinneissa Phelpsin parhaisiin haastajiin lukeutuu hänen maanmiehensä Ryan Lochte. Sadan metrin perhosuinnissa maailmanennätystä pitää Ian Crocker.

Phelps voitti maaliskuussa 2007 seitsemän maailmanmestaruutta Melbournessa. Kahdeksas karkasi käsistä, kun Crocker otti varaslähdön sekaviestin perhososuudelle. Edellisenä iltana Phelps oli päihittänyt Crockerin 100 metrin perhosuinnin loppukilpailussa.

Peking on Phelpsille todennäköisesti paras mahdollisuus toteuttaa haave kahdeksasta kultamitalista. Lontoossa 2012 kroppa saattaa jo hangoitella kovemmin vastaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Lähes kaikki haluavat Nico Rosbergin paikalle – Mercedeksen tallipomo paljasti, onko Kimi Räikkönen soittanut

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    Ravintola Vuoksenvahti avattiin normaalisti – kolmoissurman aikana 160 asiakasta sisätiloissa

  10. 10

    Kuvat: Joukkuekaverit kävivät toistensa kimppuun kesken pelin – valmentaja raivostui: ”Tämä on vitsi, tämä on häväistys”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  4. 4

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. Näytä lisää