Niko, Niklas, Niilo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomi kiri pronssille enduron MM-joukkuekilpailussa

Puolentoista minuutin takamatka ei estänyt Suomen miehistöä kirimästä mitaleille enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailussa Portugalin Figueira da Fozissa. Suomi lähti päätöspäivään neljänneltä sijalta. Päivän päättyessä Suomi oli kirinyt Australian ohi lähes 13 sekunnin turvin ja MM-pronssille.

Suomen joukkue palasi kilpailun mitalikantaan kolmen vuoden tauon jälkeen. Pronssijoukkueessa ajoivat Eero Remes, Samuli Aro, Marko Tarkkala, Valtteri Salonen, Simo Kirssi ja Juha Salminen, jonka matkanteko päättyi keskeytykseen jo keskiviikkona. Yhden miehen keskeyttäminen nosti vaikeusastetta, sillä tuloksiin lasketaan viiden parhaan tekemiset.

- Välillä oli vaikeampaa ja jossain viikon puolivälissä meidän mahdollisuuksiamme näytettiin jo vähän epäilevän ja arvosteltavan, mutta mehän painoimme suomalaisella sisulla mitaleille, iloitsi Aro.

Maailmanmestaruutta juhli Ranska, joka kukisti Italian 4.22 minuutilla. Suomen ero kärkeen oli 23.35 minuuttia. Kilpailun nopein kuljettaja oli Ranskan Christophe Nambotin. Enduro 1-luokan voittanut Eero Remes nousi yleiskilpailussa toiseksi. Aro oli kolmas.

- Ihan hyvinhän tämä kulki henkilökohtaisellakin tasolla kahden vuoden poissaolon jälkeen, totesi Suomen joukkueen kantaviin voimiin kuulunut Aro.

Remes kuittasi luokkavoiton lähes neljän minuutin erolla italialaiseen Simone Albergoniin.

- Hienostihan tämä meni. Kaaduin näiden kuuden kisapäivän aikana ainoastaan yhden kerran. Tasaisen hyvä suoritus, Remes luokitteli.

Ensi vuonna MM-joukkuekilpailu ajetaan Meksikossa ja sen jälkeen Suomessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  6. 6

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  7. 7

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Pohjois-Korean ensimmäinen nainen nähtiin julkisuudessa ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  3. 3

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  6. Näytä lisää