Matti, Matias

Urheilu

Valikko

Urheilu

Europaeus: Se oli pakkovoiton paikka

FC Viikinkien päävalmentaja Jari Europaeus kertoo ilman kiertelyä ja kaartelua, miten hänen joukkuettaan yritettiin lahjoa häviämään Ykkösen ottelunsa PK-35:lle.

- Pelaajamme ( John Ahlberg ) toimi todella esimerkillisesti, kun ensin kieltäytyi välittömästi tarjouksesta ja otti sen jälkeen yhteyttä minuun, Europaeus kiittelee.

- Asia saatettiin myös Palloliiton tietoon. He hoitavat sitä omia reittejään pitkin.

Europaeus on erittäin huolissaan ilmiöstä, joka ei ole Suomen jalkapallokentilläkään uusi. Vedonlyöntimarkkinoilla pyörii rehellisten toimijoiden joukossa myös paljon sellaisia, joiden käsitykset laista ja moraalista eivät kestä päivänvaloa.

Viikinkien pelaajalle soittanut mies puhui yhteyksistään Albaniaan.

- Ehkä siellä ajatellaan, että Suomen aladivareissa on helpompi järjestellä matseja kuin liigassa. Että emme muka olisi valppaana tällaisen suhteen.

- Ei tällaista soittoa varmasti muuten olisi tullut, Europaeus sanailee.

Europaeus kertoo miettineensä monta kertaa, miksi lahjontayritys kohdistui juuri Viikinkeihin ja heidän keskikenttämieheensä.

Aikaisemmin näissä tapauksissa rahaa on tarjottu lähinnä puolustajille ja maalivahdeille.

- Ne ovat varmasti katsoneet netistä pelaajaluetteloa ja arponeet sieltä jonkun nimen. En minä oikein muuta keksi.

Ahlberg ei ollut joukkueensa kokoonpanossa torstaina. Hän loukkaantui viime lauantaina VIFK-pelissä, eikä pystynyt harjoittelemaan tällä viikolla.

- Vielä kerran pitää painottaa, että jätkä hoiti asian ihan niin kuin pitääkin. Me suhtaudumme näihin juttuihin todella vakavasti. Niin nyt kuin jatkossakin, Europaeus painottaa.

Tunnelmat Viikinkien pukukopissa ennen torstain ottelua olivat hyvin jännittyneet. Joukkueen jokainen jäsen tiesi, mitä tiistaina oli tapahtunut. Spekulaatioille ei haluttu jättää sijaa.

Europaeus sanoo puhuneensa lahjontayrityksestä motivoidessaan pelaajiaan. PK-35:lle ei saanut hävitä, ei missään nimessä.

- Siitä olisi noussut ihan helvetinmoinen haloo, jos olisi tullut turpaan. Äkkiä ihmiset olisivat alkaneet puhua, että hävisimme tahallaan.

Viikingit latoi taululle tylyt lukemat: 5-0. Missään vaiheessa ei käynyt epäselväksi, halusiko Viikingit voittaa. Itse asiassa se teki kolmen pisteen eteen kaikkensa.

- No, onneksi tulos ei jättänyt mitään sijaa arvailuille. Jätkät klaarasivat homman tyylikkäästi, entinen maajoukkuepelaaja myhäilee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  3. 3

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  4. 4

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. 6

    Pariskunta ajoi aura-auton nostamaan ”valkoiseen muuriin” Sonkajärvellä – ”Todella pelottavaa”

  7. 7

    Kim Jong-namin salamurhassa käytetty aine tunnistettu

  8. 8

    Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa – videota ei suositella lentopelkoisille

  9. 9

    Leo Komarovin ennätysputki poikki – ”Hyvä vain, että päättyi”

  10. 10

    Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  2. 2

    Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

  3. 3

    Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

  4. 4

    Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

  5. 5

    Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

  6. 6

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  7. 7

    Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

  8. 8

    51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

  9. 9

    Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

  10. 10

    Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  3. 3

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  9. 9

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  10. 10

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  2. 2

    Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

  3. 3

    Trump ihmetteli taas Chicagon veritekoja: ”Mitä siellä tapahtuu – tilanne on riistäytynyt täysin käsistä”

  4. 4

    Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

  5. 5

    Suomalaiskuvaajan huvittava otos leviää maailmalla – kertoo nyt, miksi presidentin Lennu-koira katsoo suoraan kohti kameraa

  6. Näytä lisää