Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Riikka Lehtonen siirtyy Japanin liigaan

Suomen kirkkain lentopallotähti Riikka Lehtonen seuraa Tuomas Sammelvuon jalanjälkiä rahakkaaseen Japanin liigaan.

Sammelvuo iski viime kaudella Toyota Goseissa. Lehtosen tuleva seura on NEC Tokio.

- Olen jutellut asioista Sammelvuon kanssa ja saanut häneltä runsaasti positiivisia viestejä, Lehtonen sanoo.

Lehtonen, 27, oli lähdössä Japaniin jo vuosi sitten, mutta matka kariutui beach volleyssa tulleen olkapäämurtuman takia. Silloin hänet haluttiin Osakaan.

- Tästä tarjouksesta oli vaikea kieltäytyä, Lehtonen viittaa palkkaan.

- En ole enää mikään pikkutyttö. Tässä vaiheessa uraa pitää ottaa huomioon myös ansiotaso.

Kangasalan kasvatti on pelannut ulkomailla syksystä 1999 lähtien. Takana on viisi vuotta Ranskassa ja kaksi Italiassa.

Viime kausi oli lähes täydellinen Bergamossa. Hän voitti Italian mestaruuden, Italian cupin ja Mestarien liigan pronssia.

- Nyt tavoitteena on Japanin mestaruus.

Japanin liiga alkaa vasta 6. tammikuuta. Niinpä Lehtoselle jää peräti kolme ja puoli kuukautta valmistautumisaikaa. Hän matkustaa Tokioon syyskuun puolivälissä.

NEC turvautuu ulkomaalaispelaajaan kahdeksan vuoden tauon jälkeen ja haluaa varmistaa näin menestyksen. Viime kauden kuudes sija oli seuralle suuri pettymys.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. 6

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  7. 7

    F1-pomolta tyly arvio Nico Rosbergista

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  10. 10

    Epäonnistuneista kauneusleikkauksista tunnettu kissanainen-Jocelyn, 76, pidätettiin – viilteli miesystäväänsä, 49, saksilla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  9. 9

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  10. 10

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

  4. 4

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  5. 5

    KOK:n puheenjohtajalta kova ukaasi Venäjän dopingurheilijoille

  6. Näytä lisää