Aslak

Urheilu

Valikko

Urheilu

Onko Marco Tardelli Muurisen seuraaja?

Italialainen Marco Tardelli, 50, on tänään ilmestyvän IS Veikkaajan tietojen mukaan vahva ehdokas Suomen jalkapallomaajoukkueen seuraavaksi päävalmentajaksi.

Tardelli oli sunnuntaina katsomassa Allianssi-TPS-ottelua Pohjola Stadionilla. Ottelussa läsnä olivat myös Palloliiton puheenjohtaja Pekka Hämäläinen ja varapuheenjohtaja Pertti Alaja, jotka vastaavat uuden päävalmentajan etsimisestä. Tardelli, Alaja ja Hämäläinen ovat tiettävästi eilen keskustelleet Helsingissä maajoukkuevalmentajan pestistä.

Tardelli voitti pelaajana maailmanmestaruuden vuonna 1982. Hänet muistetaan varsinkin finaalissa tekemästään maalista - ja sen jälkeisestä villistä tuuletuksesta.

Valmentajana Tardellin paras saavutus on nuorten EM-kulta Italian luotsina vuonna 2000. Hän toimi myös Italian maajoukkueen kakkosvalmentajana vuoden 1998 MM-kisoissa.

Seuratasolla Tardelli on valmentanut muun muassa Interiä, Baria ja Comoa Italiassa. Hän oli myös puoli vuotta Egyptin valmentajana vuonna 2004, mutta sai potkut, kun Faaraoiden MM-karsinta alkoi kehnosti.

Maajoukkueen uudesta päävalmentajasta piti päättää Palloliiton liittohallituksen kokouksessa ensi torstaina. Nyt kokous on kuitenkin siirretty elokuun alkuun. Kokouksen siirto viittaa siihen, että liitto pyrkii sopimukseen Tardellin kanssa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. 6

    AFP: Tutkija putosi aktiivisen tulivuoren kraatteriin Nicaraguassa

  7. 7

    Yle: Suomalaissyntyinen Carolina taistelee väkivaltaa vastaan Tukholmassa – oma poika tapettiin kotiovelle

  8. 8

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  9. 9

    Nuorten epäasiallinen tempaus rikkoi hiihtohissin Turussa – ”Tulee hemmetin kova puhuttelu”

  10. 10

    Katso parhaat kuvat – tällaiset olivat Lahden MM-avajaiset

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  5. 5

    Patrik Laine varasti show’n Torontossa – 30 maalia täyteen

  6. 6

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  7. 7

    Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

  8. 8

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  9. 9

    Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

  10. 10

    Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

  2. 2

    Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

  3. 3

    Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

  4. 4

    Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

  5. 5

    Nasa: Tutkijat löysivät seitsemän Maan kaltaista planeettaa – kolmella suotuisat olosuhteet elämälle

  6. Näytä lisää