Meri, Vellamo

Urheilu

Valikko

Urheilu

Tampere United voitti KooTeePeen

Tampere United avasi kotipelikautensa Ratinan kentällä torstai-iltana, kun vastaan asettui KooTeePee. Peliä ehditiin pelaamaan vain neljä minuuttia, kun Antti Pohja antoi erinomaisen syötön, josta Jussi Kujala teki kotijoukkueen 1-0 johtomaalin.

Tampere United jatkoi painostamista kunnes KooTeePee sai kulmapotkun, kun peliä oli pelattu 24 minuuttia.

Kotkalaiset pystyivät hyödyntämään ensimmäisen todellisen paikkansa, Jussi Kinnaslampi puski pallon ohi tamperelaisten maalivahdin Mikko Kavenin.

Ensimmäisen jakson lopulla Jussi Kujalalla ja Mathias Lindströmillä oli erinomaiset paikat viedä kotijoukkue johtoon, mutta Janne Henrikson kotkalaisten maalissa pystyi venymään erinomaisiin torjuntoihin.

Toisen jakson alussa KooTeePee pystyi vastaamaan TamUn vauhtiin ensimmäistä paremmin.

Molemmissa päissä nähtiin hyviä tilanteita, mutta viimeinen silaus jäi kummaltakin joukkueelta puuttumaan.

Kotijoukkueen työnteko palkittiin 78 minuutin pelin jälkeen, kun Pohja nousi vasemmasta laidasta ja antoi erinomaisen syötön keskeltä nousseelle, vain kymmenisen minuuttia aikaisemmin vaihdosta kentälle tulleelle Toni Järviselle.

Johtomaalin jälkeen ote siirtyi selkeästi kotijoukkueelle joka pystyi vyöryttämään hyökkäyksen toisen sa jälkeen kotkalaisten maalille.

Tamperelaiset voittivat lopulta ottelun 2-1-numeroin, kotijoukkeen valmentaja Ari Hjelm totesi ottelun jälkeen pelin hakevan vieälä uomiaan.

Tamperelaisittain positiivista on se, että loukkaantuneena ollut Jarkko Wiss pystyi jo pelaamaan, seuraavaan otteluun ovat tulossa mukaan kuumesairaana ollut Jari Niemi ja "puujalasta" kärsinyt Antti Hynynen.

Yleisöä oli paikalla 3023.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. 6

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  7. 7

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  8. 8

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  9. 9

    Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

  10. 10

    Kolme miestä hyökkäsi musliminaisen kimppuun New Yorkissa – huusivat Trumpin nimeä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  4. 4

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  8. 8

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  9. 9

    Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

  10. 10

    Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

  3. 3

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  4. 4

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  5. 5

    Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

  6. Näytä lisää