Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jyp ja KalPa hamuavat menestystä

JYP hamuaa ensimmäistä jääkiekkomitaliaan 15 vuoteen ja KalPa aikoo päästä ensimmäisen kerran pudotuspeleihin 13 vuoden tauon jälkeen.

Järvi-Suomen joukkueet JYP ja KalPa olivat kesän siirtomarkkinoiden selviä voittajia. JYP vahvisti erityisesti viime kaudella ohueksi jäänyttä puolustustaan. Kalle Koskinen, Jyrki Välivaara ja Olli Malmivaara olivat kovat kesävärväykset.

- Haluamme olla uskottavia siinä kilpailussa, jossa mitaleja jaetaan. Haluamme olla uskottavia ympäristölle, itsellemme ja myös vastustajille, JYPin päävalmentaja Risto Dufva sanoi.

JYP onnistui jo viime kaudella nostattamaan Jyväskylään melkoisen jääkiekkobuumin. Sen jatkoksi on hyvä rakentaa.

- No, kunhan saadaan Hippos ensin muutaman kerran loppuunmyydyksi. Onhan se tunnelmaltaan yksi Suomen parhaista halleista, todellinen hornankattila, kun se innostuu, Dufva sanoi.

Kuopiossa on viimeksi nähty SM-liigan pudotuspeli tarkalleen sunnuntaina 12. maaliskuuta 1995, jolloin Jokerit kävi murskaamassa KalPan 6-0 toisessa puolivälieräpelissä. Nyt KalPassa puolustava Mika Strömberg oli tuossa ottelussa tärkeässä roolissa kahdella osumallaan. Tuolloin 25-vuotias puolustaja laukoi Jokerien neljännen ja kuudennen maalin.

Käytännössä nuo maalit sinetöivät KalPan kohtalon ja aikaisen kesäloman, sillä kolmas peli Helsingissä oli pelkkä muodollisuus.

- En muista pelistä mitään. Siitä on niin pitkä aika, Strömberg tuumi.

Nyt Strömberg on yksi niistä KalPan kokeneista pelaajahankinnoista Sami Kapasen, Kalle Sahlstedtin ja Toni Häppölän ohella, joiden odotetaan kiskovan joukkueen vihdoin viimein pudotuspeleihin.

Onko KalPassa nyt ainesta pudotuspeleihin?

- Ilman muuta! Ei vähemmästä ole puhettakaan, Strömberg vakuutti.

Kapteenistoonkin valittu Strömberg on 38-vuotiaana KalPan iäkkäin pelaaja, jonka maila ei taatusti vapise tiukoissa paikoissa, kuten KalPan nuorukaisille on käynyt viime kausilla. KalPa kärsi viime kaudella peräti 15 yhden maalin tappiota. Se on hämmästyttävä määrä 56 ottelun runkosarjassa.

Usein kävi vielä niin, että vastustaja käänsi pelin voitokseen kolmannen erän lopulla.

Kuinka KalPa kääntää yhden maalin tappiot voitoiksi?

- Tietty kylmäpäisyys pitää olla pelaamisessa, jos ollaan johdossa tai tasoissa, ettei vastustaja pääse niskan päälle. Ei auta jännittää eikä koheltaa jäällä, vaan pelataan niin kuin on sovittu loppuun asti, Strömberg linjaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. 6

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  7. 7

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  8. 8

    10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

  9. 9

    Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

  10. 10

    ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  9. 9

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  2. 2

    Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

  3. 3

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  4. 4

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  5. 5

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  6. Näytä lisää