Anna, Anne, Anu

Urheilu

Valikko

Urheilu

Jortikka ja Nurminen baarikahakassa

Aurajoen rantamilla kiekkopuheet käyvät kuumina, vaikka lätkäkauden alkuun on vielä reilut kaksi kuukautta. IS Urheilun tietojen mukaan TPS:n entinen päävalmentaja Hannu Jortikka ja kultaranne Kai Nurminen olivat tukkanuottasilla turkulaisessa ravintolassa viikkoa ennen juhannusta.

Nurminen ja Jortikka viettivät eri seurueissa iltaa kiekkoilijoiden suosimassa ravintolassa Hämeenkadulla. Lähteiden mukaan värikkäänä persoonana tunnettu Jortikka oli vahvassa humalatilassa ja alkoi huudella Nurmisen seurueelle hävyttömyyksiä.

Nurminen tulistui ex-luotsilleen, mutta järjestyksenvalvojat ehtivät väliin ennen nyrkkien heilumista.

IS Urheilu yritti eilen tuloksetta tavoittaa Jortikkaa. Ruoanlaittopuuhissa ollut Nurminen sen sijaan vastasi puhelimeen, mutta kuittasi tiedot perättömiksi.

- Teillä on ihan väärää tietoa. Mitään ei ole tapahtunut, Nurminen totesi.

Keskustelun edetessä kävi kuitenkin ilmi, että jotain Turun yössä on sattunut.

- En välitä keskustella asiasta yhtään enempää. Tässä on tehty kärpäsestä härkänen.

Haluaisitteko kuvailla hieman tätä kärpästä?

- En halua sanoa mitään, kun te kuitenkin kirjoitatte omianne, Nurminen tokaisi.

- Toivotan hyvää kesän jatkoa kaikille ja ollaan ihmisiksi. Tuut-tuut-tuut.

Nurmisen ja Jortikan taipaleet ovat törmänneet ammatillisesti kolmena kautena. Kauden 1999-2000 päätteeksi parivaljakko pääsi juhlimaan SM-kultaa TPS:ssä. Jortikka palasi turkulaisseuran peräsimeen vuonna 2005, mutta hän jätti tehtävänsä kesken viime kauden.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. 6

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  7. 7

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  8. 8

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  9. 9

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  10. 10

    Yhdessä jatkanut Ensitreffit alttarilla -pari avoimena MTV:lle suhteensa hankaluuksista: ”Näemme toisiamme paljon vähemmän kuin aikaisemmin”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  4. 4

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  5. 5

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  8. 8

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  9. 9

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  10. 10

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  3. 3

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Vuoden 2016 turhake on valittu – jokainen suomalainen käyttää keskimäärin 55 vuodessa

  6. Näytä lisää