Selma

Urheilu

Valikko

Urheilu

Kolmea jenkkifutaria epäillään raiskauksesta Lappeenrannassa

Amerikkalaisen jalkapallon Vaahteraliigassa pelaavan Lappeenrannan Rajaritarien kolmea amerikkalaispelaajaa epäillään raiskauksesta.

Seuran mukaan pelaajat ovat olleet poliisin huostassa jo viime viikon maanantaista lähtien.

- Asia tuli minulle täytenä yllätyksenä. Olemme yrittäneet olla pelaajien tukena koko prosessin ajan, kertoo Rajaritareiden puheenjohtaja Juho Ritala.

Ritalan tietojen mukaan epäilty teko olisi tapahtunut pelaajien asunnossa lähes kaksi viikkoa sitten eli viime viikon maanantain vastaisena yönä. Ritalan mukaan miehet vangittiin viikko sitten torstaina.

Poliisi ei ole tiedottanut rikosepäilystä mitään. Seura tiedotti asiasta lopulta itse.

- Spekulaatioita tuntuu olevan melkoisesti liikkeellä tämänkokoisessa kylässä. Moni tuntuu tietävän asiasta paljonkin. Päätimme kertoa sen, minkä itsekin tiedämme.

Ritala muistuttaa, että kysymyksessä on vasta rikosepäily, vaikkakin hyvin vakava.

- Antaa poliisin tutkia rauhassa. Kyllä he sitten kertovat aikanaan, kertoi Ritala torstaina STT:lle.

Seuralla neljä
amerikkalaispelaajaa

Seura nousi täksi kaudeksi takaisin kotimaiseen pääsarjaan. Joukkueessa on neljä amerikkalaista pelaajaa, joista yksi, Thomas Kudyba, edelleen pelaa. Häntä ei ole epäilty mistään rikoksesta.

Seuran muut amerikkalaispelaajat saapuivat Lappeenrantaan kevään ja kesän aikana, viimeinen aivan heinäkuun lopussa. Seura pelaa runkosarjan viimeisen ottelunsa lauantaina. Joukkue on jo varmistanut pääsynsä välieriin.

- Tuskinpa pojat otteluun pääsevät. Heidän seuraava kuulemisensa on tietääkseni vasta ensi maanantaina. Kudyba taitaa olla ainut ulkomaalaisvahvistuksemme lauantaina.

Ritala toivoo joukkueelle työrauhaa.

Suomen amerikkalaisen jalkapallon liiton tiedotusvastaava Tomi Tiilikainen pitää tapausta hyvin ikävänä.

- Vastaavaa tapausta ei ole tullut tietooni sen parinkymmenen vuoden aikana, minkä olen ollut kuvioissa. Aikanaan selviää, mitä on tapahtunut. Liitto tai seura eivät voi tällaisille asioille mitään, kertoi Tiilikainen torstaina.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  7. 7

    Antton Puonti voitti Talent Suomen

  8. 8

    Toimittaja näki esiintymislavalta suoraan surmapaikalle: ”Näin mitä oli tapahtunut, mutta yleisö ei”

  9. 9

    Näin Jesse Puljujärvi kommentoi vaikeaa tilannettaan

  10. 10

    Poliitikkotoverit järkyttyivät Tiina Wilén-Jäppisen kuolemasta: ”Vasta eilen sain häneltä sähköpostia, ja nyt häntä ei ole”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  9. 9

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  10. 10

    X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

  4. 4

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. Näytä lisää