Sebastian

Urheilu

Valikko

Urheilu

Suomalaiset kahdeksansia EM-parihypyissä

Joona Puhakka ja Ville Vahtola jäivät kahdeksanneksi kolmen metrin ponnahduslaudan parikilpailussa Eindhovenin EM-uinneissa. Puhakka ja Vahtola kasasivat lauantai-illan finaalissa 368,97 pistettä. Mestaruuden vei venäläiskaksikko Juri Kunakov/Dimitri Sautin pistein 440,76. Sautin vei myös henkilökohtaisen 3 metrin ponnahduslautakisan Euroopan mestaruuden.

Hopeaa otti Saksa ja pronssia Ukraina.

Edellisissä EM-kilpailuissa kaksi vuotta sitten Budapestissa Puhakka ja Vahtola ylsivät viidenneksi.

Eindhovenissa mitalijahtia vaikeutti Vahtolan olkapäävaiva. Vahtola on potenut olkapäätään viime syksystä lähtien. Tuolloin kipu ei edellyttänyt jatkotutkimuksia, mutta helmikuussa särky yltyi.

- Magneettikuvassa selvisi, että olkapään kierukka on revennyt. Ensimmäinen neljättä on varattu leikkausaika, Vahtola kertoi.

Puhakka ja Vahtola pärjäävät parihypyissä vähäiseksi jäävästä harjoittelusta huolimatta.

- Meillä ei ole koskaan ollut ajoituksen kanssa ongelmia, koska lähtötekniikkamme ja vauhtimme ovat niin samanlaisia. Enemmän se on kiinni siitä miten henkilökohtaiset hypyt lähtevät kulkemaan, Puhakka kertoi.

Puhakka ja Vahtola selvittivät iltapäivän karsinnan niukasti. Kaksikko kokosi 361,80 pistettä ja sijoittui 11 osanottajan joukossa seitsemänneksi. Loppukilpailuun mahtui kahdeksan parasta, joiden joukossa suomalaiset jäivät hännille lähinnä kahden viimeisen hypyn epäonnistumisen vuoksi.

Puhakalla tarkka aikataulu

Puhakan kuviot ennen olympialaisia ovat tarkasti selvillä. EM-kilpailujen jälkeen hän siirtyy kuukauden hyppytauolle. Sen Puhakka viettää Suomessa ja keskittyy mm. voimaharjoitteluun. Huhtikuun lopulla Puhakka lähtee Arizonaan hiomaan hyppyjään amerikkalaisvalmentajansa Mark Bradshawn kanssa. Kesäkuussa Puhakka käy Roomassa Kansainvälisen uimaliiton Finan gp-sarjan kilpailussa ja palaa sieltä Arizonaan.

- Arizonasta lähden Pekingiin ja olen siellä kuusi päivää ennen kilpailun alkua. Myös Mark tulee Roomaan ja Pekingiin, Puhakka kertoi.

Olympialaisissa Puhakan kanssakilpailijoiden taso EM-tasoon verrattuna kasvaa ainakin kiinalaisilla, amerikkalaisilla, kanadalaisilla, meksikolaisilla ja japanilaisilla tekijöillä. Puhakka tietää jo nyt, että olympiamitaleista käydään tasainen kilpailu.

- Voi olla, että olen hyvilläkin hypyillä kahdeksas tai voitan. Se on ihan muutamasta pisteestä kiinni.

Pekingissä kolmen metrin ponnahduslauta alkaa alkukilpailuilla 18. elokuuta.

- Silloin tulee muuten tasan kuusi vuotta täyteen yhteistyötä Bradshawn kanssa, Puhakka huomasi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

  3. 3

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  4. 4

    Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

  5. 5

    Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

  6. 6

    Venäläisten matkatavaroista löytyi Vaalimaalla tuhansien eurojen arvosta varastettua tavaraa

  7. 7

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  8. 8

    Äkillinen linjanmuutos hämmensi – nyt jyrähtää Mäkäräisen pomo: ”Säännöt koskevat myös Kaisaa”

  9. 9

    Trumpin lapset saapuivat valaseremoniaan – tyttäret valkoisissa

  10. 10

    Kolmen ADHD-lapsen äiti Susanna, 40, avautuu – ”Meillä on ollut näkymätön ongelma”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  3. 3

    Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

  4. 4

    Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

  5. 5

    Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

  6. 6

    Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

  7. 7

    Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

  8. 8

    Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

  9. 9

    Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

  10. 10

    Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

  2. 2

    Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

  3. 3

    Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

  4. 4

    Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

  5. 5

    Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

  6. 6

    Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

  7. 7

    Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

  8. 8

    Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

  9. 9

    Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

  10. 10

    Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

  2. 2

    Suora lähetys juuri nyt: Trump saapui Capitol-kukkulalle

  3. 3

    Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

  4. 4

    Moderni perhe -kaunotar yläosattomissa, paljasti rintaleikkauksen arvet – taustalla tärkeä syy

  5. 5

    Suora lähetys: Mielenosoittajat riehuvat Washingtonissa – ikkunoita rikki, anarkistiliput liehuvat, banderolleissa sirppi ja vasara

  6. Näytä lisää