Airi, Aira

Urheilu

Valikko

Urheilu

Juha Hirvi oli seitsemäs pienoiskiväärin finaalissa

Ampuja Juha Hirvi on sijoittunut pienoiskiväärin makuupaikan 60 laukauksen loppukilpailussa seitsemänneksi. Hirven tulos finaalin jälkeen oli 598,5.

- Kyllä oli hieno veto! Ei ollut mitään ongelmia, paitsi päivällä vähän tuulen kanssa. 10-:n arvoinen suoritus ihan selkeästi, Hirvi iloitsi Ylen haastattelussa.

Pienoiskiväärin makuukilpailun voitti Ukrainan Artur Ayvazian tuloksella 702,7. Toiseksi sijoittui USA:n Matthew Emmons (701,7) ja kolmanneksi Australian Warren Potent (700,5).

Hirvi lähti loppukilpailuun viidentenä tuloksella 595, eikä mitaliin ollut matkaa kuin yksi piste. Lopulta ero pronssimitaliin kasvoi kuitenkin 2,0 pisteeseen. Peruskilpailun paras oli Ayvazian tuloksella 599.

- Finaali on hieno saavutus näissä kisoissa. Siihen on varmasti kaikki tyytyväisiä, Hirvi sanoi.

Hirvi palasi kahdeksan vuoden tauon jälkeen olympialaisten finaaliampujaksi, mutta osasi asettaa kisan jälkeen asioiden mittasuhteet paikoilleen.

- Suurin osa maailman ihmisistä ei varmaan tiedä, kuinka mones mä täällä olin. Mutta mulle se oli iso juttu, Hirvi kuvasi finaalipaikkaansa ja seitsemättä sijaansa STT:lle.

Lajin saloihin vihkiytymättömät yllätti se, että Hirvi nappasi uransa neljännen olympialaisten finaalipaikan makuuasennon 60 laukauksen kilpailusta, eikä bravuurilajinaan mainostetusta 3x40 laukauksen täysottelusta. Hirvi itse oli toista mieltä, ja toteutti perjantain kisassa ennakkosuunnitelmansa.

- Omasta mielestäni tämä on nyt paras lajini. Tiesin, että tässä lajissa minun on hyvä iskeä, Hirvi kertasi.

Sunnuntaina ammuttava täysottelu on taas asia erikseen. Siihen Hirven pitää ensin toipua, vaikka jo lauantai onkin taas harjoituspäivä.

- Täytyy odottaa, että adrenaliini laskee. Oli aika raskasta, Hirvi kuvasi peruskilpailun ja finaalin urakkaansa.

Finaalissa Hirven mitalimahdollisuudet karkasivat kolmanteen laukaukseen, joka antoi 9,3:n lukeman.

- Siinä meni tähtäys vähän pitkäksi. Vanha silmä ei jaksa kauan sihdata hämärissä valoissa, Hirvi hymyili.

Muuten finaali sujui kymppikyytiä, mutta siihen pystyivät finaalihallin tuulettomassa kelissä myös muut, ja Hirven peruskilpailun jälkeinen viides sija putosi kahdella pykälällä.

Hirven finaalisarja: 10,2 - 10,5 - 9,3 - 10,5 - 10,7 - 10,0 - 10,7 - 10,8 - 10,6 - 10,2.

PERUSKILPAILUN TULOKSET

1. Artur Ayvazian UKR 599
2. Matthew Emmons USA 597
3. Vebjörn Berg NOR 596

4. Warren Potent AUS 595
5. Juha Hirvi 595
6. Sergei Martinov BLR 595

7. Konstantin Prihodtshenko RUS 595
8. Valerian Sauveplane FRA 594

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  6. 6

    Video: Saara Aallon lumoava Chandelier herkistää kyyneliin

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Saara Aalto valloitti joulubiisillään yleisön ja tuomarit: ”Olet maailmanluokan artisti!”

  9. 9

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  4. 4

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  8. 8

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  9. 9

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  10. 10

    Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  7. 7

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  6. Näytä lisää