Kyllikki

Urheilu

Valikko

Urheilu

Maaliton tasapeli karvas pettymys

Suomen jalkapallomaajoukkueen mainiosti alkanut EM-karsinta koki ensimmäisen pettymyksensä, kun sinnikäs Armenia piti Suomen peliä tukkineella kuoppaisella kotikentällään ottelun maalittomana.

Harmituksen ohella ottelu toi huolia loukkaantumisten ja pelikiellon (toisen karsintavaroituksensa ottanut Markus Heikkinen) muodossa, joten keskiviikkona Kazakstanissa nähdään jälleen muuttunut ryhmä.

Ottelun ensimmäinen puoliaika kulki odotetusti. Armenia piti ryhmäänsä tiiviisti kasassa omalla kenttäpuoliskolla ja aggressiivisesti prässäten Suomen alueella. Vaikka vastassa olikin muuria, Suomi sai kuitenkin luotua paikkoja.

Ensimmäinen suomalaistilanne nähtiin viidennellä peliminuutilla, kun Jari Litmasen vapaapotku tavoitti avaukseen nostetun Shefki Kuqin takatolpalla. Pusku suuntautui ohi maalin, mutta oli kääntyä loistosyötöksi kärkipari Jonatan Johanssonille.

Malmön maalitykki ei kuitenkaan palloon yltänyt. Kuqilla riitti virtaa hyvin ensimmäiset puoli tuntia, mutta valitettavasti viimeistely ontui jälleen.

Pelin 24. minuutilla Johansson pelasi hienosti Kuqin läpi oikealla laidalla, mutta tekniikka ei riittänyt Armenian maalivahtia Gevorg Kasparovia vastaan rangaistusalueella.

Vain hetki myöhemmin Kuqilla oli puoliajan paras maalipaikka, kun Johansson jatkoi Petri Pasasen keskityksen takatolpalla vapaana olleelle Crystal Palacen miehelle. Kuqi kuitenkin sai pallon ohi tolpan, väärältä puolelta.

Suomen painostus jatkui, ja pian pallo oli Armenian verkossa. Johanssonin tilanne oli kuitenkin paitsio. Sama oli tuomio 38. minuutilla, kun Sami Hyypiä ehti jo juhlia uransa viidettä maaottelumaalia. Johansson oli kuitenkin nyt paitsiossa.

Hyypiä protestoi tilanteesta vielä varoituksen.

Jakson loppuminuuteilla Johansson oli vielä iskeä, mutta Kasparov oli läpisyöttötilanteessa mies paikallaan.

Armenialaisten paikat jaksolla tulivat kaukovedoilla, joissa Jussi Jääskeläinen joutui olemaan tarkkana heikon kentän aiheuttamien outojen pomppujen takia. Ajoittainen prässi kohdistui melkeinpä ainoastaan oikean puolen pakkiin Pasaseen, kun Armenian vasemman laidan miehet Jegishe Melikjan ja Armen Karamjan nousivat innolla.

Miehiä
sivuun

Toisella puoliajalla Suomi jatkoi sinnikästä puskemista kohti Armenian muuria. Kuqi ja Johansson hakivat paikkoja hyvin, mutta onni ei ollut myötä. Onni puuttui peliin epäonnen muodossa, kun ensin

Mika Väyrynen sai päähänsä kolauksen ja mahdollisen aivotärähdyksen, ja sitten Johanssonin takareisi kirpaisi mahdollisen revähdyksen edestä. Kumpikin joutui sivuun kentältä, ja kaksikon pelaamista keskiviikkona mietitään lähipäivät.

Sivuun lähti myös Kuqi, ei tosin loukkaantumisen takia. Mikael Forssell korvasi hänet 67. minuutilla, ja loppupelin ajan Birminghamin hyökkääjä olikin pirteä. Forssellille avautui ottelun ykköspaikka Suomen painaessa hurjasti viimeisellä kymmenminuuttisella.

Hyypiän ja Joonas Kolkan kautta pallo päätyi kärkimiehelle maalin eteen, ja laukaus oli terävä. Harmittavasti vain maalivahti Kasparov pelasi elämänsä ottelua, ja reaktio riitti.Seuranneesta kulmasta Väyrysen tilalle tullut Mika Nurmela oli puskea yläriman alle, mutta jälleen Kasparov ehti näppeineen väliin.

Loppuminuuteilla maalia haettiin vielä nostamalla suurinpiirtein kaikki miehet ylös, mutta turhaksi jäi. Suomi jatkaa karsintojen neljänteen otteluunsa viidellä pisteellä.

Hodgson: Hävisimme
kaksi pistettä

Jalkapallomaajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson oli pettynyt mies Suomen jäätyä 0-0-tasapeliin Armenian kanssa. Suomi hallitsi peliä, mutta useista maalipaikoista yksikään ei tuonut tulosta.

- Olimme parempia ja hävisimme kaksi pistettä, Hodgson totesi.

- Emme hyödyntäneet paikkojamme, ja vastustajan maalivahti pelasi erittäin hyvin. Siihen vielä muutama paitsiomaali, ja saimme tyytyä maalittomaan tasapeliin. Yritystä oli, päättäväisyyttä ja tahdonvoimaa myös, mutta ei maalia eikä sitä myöten kolmea pistettä.

Jerevanin stadionin heikkokuntoinen nurmi haittasi Suomen peliä, kun syöttämisestä tuli erityisen hankalaa pallon pomppiessa levottomasti. Hodgson ei kuitenkaan lähtenyt kentästä selityksiä kaivamaan.

- Ei se mielestäni ollut valtava ongelma. Ehkä täydellisellä kentällä olisimme saaneet luotua enemmän paikkoja, mutta mielestäni loimme niitä nytkin tarpeeksi voittaaksemme, päävalmentaja päätti.

(STT-IS)

NÄIN PELI ETENI MINUUTTI MINUUTILTA

IS:n lukijat uskoivat voittoon

Kuvagalleriaan

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  3. 3

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  6. 6

    Mies treenasi salilla – toinen asiakas valitti hienhajusta henkilökunnalle

  7. 7

    Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

  8. 8

    Jelena Isinbajeva sai uuden pestin – Kansainvälinen antidopingtoimisto on huolissaan

  9. 9

    Imatran epäilty kolmoissurmaaja vuoden 2013 uhristaan: En edes ajatellut, mitä hänelle oli käynyt

  10. 10

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  4. 4

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  5. 5

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  6. 6

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  7. 7

    Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  10. 10

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  2. 2

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  3. 3

    Venäjän Ruotsin-suurlähettiläs kävi kuumana televisiossa: ”Meillä ei ole mitään suunnitelmia vallata Ruotsia”

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Paljastus X Factor -kulisseista: Sharonin liikuttavat eleet Merille ja Saaralle tekivät vaikutuksen katsomossa

  6. Näytä lisää